Suomalainen Premix sai USA:n hallinnolta 80 miljoonan dollarin rahoituksen uuden tehtaan rakentamiseen Pohjois-Carolinaan

USA:n viranomaisten rahoittama hanke auttaa turvaamaan kriittiset diagnostiikkatoimitukset Yhdysvalloissa ja palvelee samalla alan pioneerin globaaleja asiakkaita.

Yhdysvaltain hallinto on puolustusministeriön johdolla myöntänyt 79,9 miljoonan dollarin rahoituksen Premixille sähköä johtavia muovimateriaaleja valmistavan tehtaan rakentamiseen Pohjois-Carolinan osavaltioon. Materiaaleja käytetään ensisijaisesti diagnostisiin testausvälineisiin. Tehdas rakennetaan Gastonin piirikuntaan ja tuotannon on määrä alkaa syyskuuhun 2025 mennessä.

Tehdasinvestointi vauhdittaa 40-vuotiaan perheyrityksen Premix Groupin kansainvälistä kasvua ja edelläkävijyyttä tulevaisuuden erikoismateriaalien kehittäjänä eri teollisuudenaloilla.

"Olemme tehneet paljon työtä kestävien toimitusketjujen, korkealaatuisten tuotteiden ja toimitusvarmuuden kehittämisessä. Erityisesti pandemian aikana onnistuimme vastaamaan kysyntäpiikkiin ja autoimme parantamaan globaalia koronatestausta. Yhdysvaltain hallituksen rahoitus tuotantolaitoksen rakentamiseksi on merkittävä luottamuksen osoitus", Hanna Ristola, Premix Groupin toimitusjohtaja sanoo.

Viimeisintä tekniikkaa edustava laitos valmistaa pipetin kärkiin ja putkiin soveltuvia muoviseoksia, joita on aiemmin viety Yhdysvaltain markkinoille Suomesta. Premixin uusi tehdas vastaa kasvavaan kysyntään ja tiukkeneviin diagnostisten testausten laatuvaatimuksiin. Kasvava tuotantokapasiteetti mahdollistaa esimerkiksi yli 200 miljoonan COVID-19 PCR-testin tekemisen kuukausittain, mikä parantaa Yhdysvaltain huoltovarmuutta.

"Uusi kapasiteetti lisää Premixin maailmanlaajuista toimituskykyä ja vähentää toimitusketjuihin liittyviä riskejä", sanoo Premixin Yhdysvaltojen toiminnoista vastaava Jari-Matti Mehto. "Yhdysvaltain tehtaan myötä parannamme kykyämme palvella asiakkaitamme."

Premixin asiakkaat Pohjois-Amerikassa hyötyvät paikallisesta tuotannosta ja palveluista, mikä takaa nopeat toimitukset ja korkean luotettavuuden. Nykyiset ja tulevat asiakkaat muualla maailmassa hyötyvät Premixin kyvystä toimittaa korkealaatuisia materiaaleja kahdelta eri mantereelta. Investointi vahvistaa yhtiön asemaa sähköä johtavien muovimateriaalien markkinajohtajana.

Uusi tehdas työllistää käynnistyttyään noin 30–35 henkilöä Gastonin piirikunnassa Pohjois-Carolinassa sekä tarjoaa työpaikkoja useille palveluntarjoajille ja alihankkijoille. Ensimmäiset rekrytoinnit ovat jo alkaneet.

"Olemme erittäin innoissamme mahdollisuudesta saada parantaa kriittisten diagnostisten materiaalien huoltovarmuutta Yhdysvalloissa", Mehto sanoo. "Tuotteiden laatu, turvallisuus ja luotettavuus ovat olleet meille aina ensisijaisen tärkeitä. Ratkaisumme täyttävät erittäin tiukat laatu- ja kustannustehokkuusstandardit ja tarjoavat arvokkaita etuja uusille ja nykyisille asiakkaillemme."

Premix Inc. on yli 40-vuotiaan suomalaisen perheyrityksen Premix Oy:n amerikkalainen tytäryhtiö. Tehtaan rakentaminen rahoitetaan American Rescue Plan Act -lain kautta, joka mahdollistaa ja tukee Yhdysvaltain kotimaisen teollisuuspohjan laajentamista kriittisten lääketieteellisten resurssien osalta. Hanke toteutetaan Premixin ja Yhdysvaltojen liittovaltion, osavaltion ja paikallisten viranomaisten välisellä tiiviillä yhteistyöllä.

Premixistä
Premix on markkinajohtaja ja maailmanlaajuinen edelläkävijä sähköä johtavien muovien alalla. Räätälöidyt materiaaliratkaisut hyödyttävät muun muassa autoteollisuutta, elektroniikkaa, diagnostiikkaa sekä terveyttä ja hyvinvointia. Olemme perheyritys, joka uskoo lupausten pitämiseen, kumppaneiden arvostamiseen sekä inspiraatioon ja intohimoon paremman tulevaisuuden puolesta. www.premixgroup.com

Lisätietoja:

Hanna Ristola
Toimitusjohtaja, Premix Group
+358 50 545 9787
hanna.ristola@premixgroup.com

Jari-Matti Mehto
Liiketoimintajohtaja, Premix, Inc.
+358 50 361 0328
jari-matti.mehto@premixgroup.com


Nyfosa Finland ostaa lisää kiinteistöjä Suomesta 137 miljoonalla eurolla

Nyfosa Finland on hankkinut kahdessa erillisessä kaupassa toimitilakiinteistöjä Helsingin seudulta, Tampereelta ja muista Suomen maakuntakeskuksista. Ostojen yhteisarvo on 137 miljoonaa euroa ja vuotuinen vuokra-arvo 14,5 miljoonaa euroa.

Hankinnat sisältävät seitsemäntoista kiinteistöä, joiden kokonaispinta-ala on 100 000 neliömetriä ja joiden vuotuinen vuokra-arvo on 14,5 miljoonaa euroa. Suurin osa kohteista sijaitsee Helsingin seudulla, mutta mukana on myös kohteita Jyväskylästä, Tampereelta, Turusta ja Seinäjoelta.

Portfolio koostuu pääasiassa teollisuus- ja varastokiinteistöistä sekä tilaa vievän kaupan kiinteistöistä ja muutamista toimistoista. Tampereella hiljattain remontoitu, noin 13 000 neliömetrin toimistokiinteistö on saamassa LEED Gold -sertifikaatin. Suurimpien vuokralaisten joukossa on useita tunnettuja yrityksiä, kuten esimerkiksi Rusta, Motonet, Jysk, Senaatti ja Kesko. Kiinteistöjen vuokrausaste on 91,5 prosenttia ja keskimääräinen jäljellä oleva sopimuskausi 3,5 vuotta. Kaupat tehdään suunnitelmien mukaan huhtikuun 2022 lopussa.

”Nämä hankinnat täydentävät erinomaisesti portfoliotamme, joka sisältää jo nyt vahvoja vuokralaisia. Hankinnat tuovat mukanaan nykyaikaisen, Tampereen keskustassa sijaitsevan toimiston, jossa on vuokralaisena julkisen sektorin toimija. Tämän lisäksi mukana on hyvillä paikoilla ympäri Helsingin seutua sijaitsevia kevyen teollisuuden ja suurikokoisen vähittäiskaupan tiloja”, kommentoi Hanna Rauhala, Brunswick Real Estaten osakas ja Suomen maajohtaja.

Lisätietoja:
Hanna Rauhala, osakas ja Suomen maajohtaja, Brunswick Real Estate
p. +358 40 029 7312
hanna.rauhala@brunswickrealestate.com

Brunswick Real Estate
Nyfosa Finlandin kiinteistöjä Suomessa hallinnoi Brunswick Real Estate. Brunswick Real Estate on markkinajohtaja Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoilla. Brunswick tarjoaa omaisuudenhallintaa kiinteistösijoituksilla ja lainarahoituksella. Brunswick rakentaa itsenäisiä, kestävän kehityksen sijoitusalustoja, keskittyen yksilöityihin sijoitusstrategioihin läheisessä yhteistyössä pohjoismaisten ja kansainvälisten sijoittajien kanssa. Brunswickin hallinnoiman kiinteistövarallisuuden arvo on 5 miljardia euroa, ja tiimiin kuuluu noin 60 henkilöä Tukholmassa, Helsingissä ja Kööpenhaminassa. www.brunswickrealestate.com


Opiskelijasta tuli sijaintitietoinen – Hoasin uudet asunnot nousevat paraatipaikoille pääkaupunkiseudulla

Sijainti on opiskelijalle tärkeämpi kriteeri kuin hinta asunnon valinnassa, käy ilmi Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen tilastokoonnista. Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas vastaa muuttuneisiin odotuksiin rakentamalla uusia kohteita opiskelijoiden toiveita vastaaviin sijainteihin. Hoas rakennuttaa uusia asuntoja vuosina 2022–2023 muun muassa Kalasatamaan ja Myllypuroon.

Z-sukupolvi tuo mukanaan uusia asumiseen kohdistuvia odotuksia. Nykyopiskelijat haluavat liikkua vaivattomasti kodin, kampuksen ja vapaa-ajanviettopaikkojen välillä. Opiskelija-asumisen asiantuntija Hoas kuuntelee opiskelijoiden toiveita tarkalla korvalla ja pyrkii asuntotuotannossaan myös vastaamaan näihin toiveisiin.

”Sijainnilla on tänä päivänä suurempi merkitys kuin aiemmin – opiskelijat toivovat asumiselta hyviä liikenneyhteyksiä kampusten ja harrastusten saavuttamiseksi sekä myös keskustaan pääsemiseksi”, kertoo Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio.

Hoasin aiemmin teettämän tutkimuksen mukaan 71 prosenttia opiskelijoista voisi kuvitella asuvansa nykyisellä asuinalueellaan myös opiskelujen jälkeen. Tarhion mukaan tällä on suuri merkitys kaupunkien elinvoimaisuuden ja tulevaisuuden kannalta.

”Opiskelijat ovat kaupunkien tulevia asukkaita ja veronmaksajia ja kuuluvat monien kaupunkien peruskalustoon. Ohi on aika, jolloin opiskelijat ajettiin kaupunkien laitamille. Moni entisaikojen opiskelija voi yllättyä siitä, missä opiskelija-asunnot nykyään sijaitsevat”, Tarhio sanoo.

Hoasin vuosina 2022–2023 valmistuvat opiskelijatalot nousevat Kalasatamaan ja Myllypuroon metroradan varrelle. Lähellä metroa sijaitsevat myös esimerkiksi Hoasin opiskelijatalot Kalasatamassa, Itä-Helsingissä, Siilitiellä sekä Rastilassa.

”Oppilaitoksilla, kampusalueilla ja opiskelija-asunnoilla on yhdessä valtava merkitys kaupunkikehityksen kannalta. Metropolian vuonna 2019 valmistunut 6 000 opiskelijan ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston 1 500 opiskelijan kampukset sekä Hoasin neljä asuinkohdetta luovat uudenlaisen vahvan opiskelukeskittymän, joka tuo Itä-Helsinkiin nuorekkuutta, uutta virtaa ja jatkuvuutta”, Tarhio toteaa.

Sijainnin lisäksi opiskelijoiden toiveissa korostuvat yksiöasuminen ja kattava palvelutarjonta.

”Panostamme uusissa kohteissa myös laadukkaisiin ja monipuolisiin yhteistiloihin, ja pyrimme suunnittelemaan yksiöitä, jotka olisivat mahdollisimman toimivia”, Tarhio kertoo.

Vaikka sijainti on monelle hintaa tärkeämpi, on hinnankin silti oltava opiskelijan kukkarolle sopiva. Hoasin vuokrat ovat 35 prosenttia markkinahintaa alhaisempia.

Hoasin uudet kohteet 2022–2023:

Syksy 2022:
- Syyskuu: Kalasatama, Työpajankatu 4 (55 asuntoa)
- Lokakuu: Perkkaa, Anna Sahlsténin katu 4 (136 asuntoa)
- Joulukuu: Myllypuro, Yläkiventie 7 (49 asuntoa)
- Joulukuu: Vantaa, Iskospolku 2 (124 asuntoa)

Kevät 2023:
Myllypuro, aikataulu tarkentuu:
- Yläkiventie 9 (59 asuntoa)
- Yläkiventie 4 (98 asuntoa)
- Myllymatkantie 7 (73 asuntoa)

Uudiskohteiden kuvia voi ladata täältä.
Huom! Tekijä Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen / Arkkitehtitoimisto Kanttia2 mainittava.

Lisätietoja:
Matti Tarhio, toimitusjohtaja, Hoas
p. 0400 800 255
matti.tarhio@hoas.fi

Hoas on yleishyödyllinen säätiö, joka vuokraa, rakennuttaa ja ylläpitää asuntoja pääkaupunkiseudulla peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville, tutkintoaan päätoimisesti suorittaville opiskelijoille. Asuntoja Hoasilla on tällä hetkellä 10 000 kpl ja asukkaita noin 18 000. www.hoas.fi


Mietitkö sinäkin hampaiden oikomishoitoa? Twerkkaaja Iida Suuniitty kuuli Invisalign-hoidosta ja sai muutamassa kuukaudessa suoran hammasrivistön

Invisalign-oikomishoidolla hampaat voidaan saada kauniiseen riviin jopa muutamassa kuukaudessa. Hoitoon on tarttunut moni sellainen, jonka aiemmin tehdyn oikomishoidon tulos on pettänyt. Suussa öisin pidettävät ylläpitokalvot pitävät oiotut hampaat paikoillaan loppuelämän.

Twerkkauksen ammattilainen Iida Suuniitty ei voi lopettaa hymyilemistä. Hänen lokakuussa alkanut ja maaliskuussa päättynyt hampaiden oikomishoitonsa on vihdoin valmis ja hammasrivistö kauniin tasainen.

”Peilaan ja kuvaan hymyäni kotona, kaupungilla ja välillä jopa auton ratissa. Ajamisen aikana peilailun voisin turvallisuussyistä kyllä lopettaa, vaikka liikennevaloissa paikoillaan se on onneksi vaaratonta”, Pirkkalassa asuva, Tampereen seudulla twerkkausta opettava ja tapahtumissa twerk-tanssijana toimiva Suuniitty nauraa.

Tasainen hammasrivi on 28-vuotiaalle Suuniitylle iso asia, sillä hän on ollut lapsesta asti epävarma hampaistaan. Kun maitohampaat korvautuivat rautahampailla, kaikki hampaat eivät mahtuneet kauniisti suuhun. Suuniityn toinen kulmahammas jäi muita korkeammalle, ja kun se hieman myöhemmin laskeutui paikoilleen, työntyivät etuhampaat ristiin.

”Vinot etuhampaat heikensivät itsetuntoani valtavasti. Minusta ei löydy kouluajoilta yhtäkään kuvaa, jossa hymyilisin suu auki. Minua ei kiusattu, mutta koin suurta epävarmuutta hampaistani ja hymyilin aina suu kiinni”, Suuniitty kertoo.

Iloa ja itsevarmuutta elämään

Vaivaa pidettiin esteettisenä, joten sitä ei hoidettu julkisessa terveydenhuollossa. Kun Suuniitty oli 17-vuotias, hän hakeutui yksityiselle puolelle oikomishoitoon. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun hampaat alkoivat ajautua vinksalleen jo parin vuoden jälkeen viisaudenhampaiden puhkeamisen, suun luonnollisen muokkautumisen ja purennan paikoillaan pitäneen langan irrottua.

Kun Suuniitty sai kuulla ystävältään Invisalign-oikomishoidosta, hän päätti tarttua helpolta ja nopealta kuulostaneeseen oikomismenetelmään. Siinä suuhun valmistetaan läpinäkyviä kalvoja, jotka työntävät hampaita haluttuun asentoon. Suuniityllä yksilöllisesti valmistettuja kalvoja oli seitsemät, ja hän piti kutakin suussaan viikon kerrallaan ruokailuhetkiä lukuun ottamatta. Asiakkaalle kalvoja voidaan tehdä jopa useita kymmeniä oikomisen vaativuuden mukaan.

Nyt Suuniityn hampaat ovat tasaisessa rivissä ja hymylle ei ole tulla loppua. Hänellä on öisin käytössä ylläpitokalvot, jotta haluttu oikomistulos pysyy.

”Hampaiden peitteleminen vie iloa elämästä, eikä silloin voi elää täysillä. Olen saanut oikomishoidosta itsevarmuutta ja iloa elämääni. Prosessi oli ehdottomasti joka euron arvoinen, ja on ihanaa, että voin hymyillä vapautuneesti suu auki niin kuvissa kuin livekohtaamisissakin”, Suuniitty iloitsee.

Itsevarmuus kasvaa jo pienellä muutoksella

Oral Hammaslääkäreiden hammaslääkärin Minna Vaahteran asiakkaiksi hakeutuu usein henkilöitä, joiden aiemmin tehty oikomishoito ei ole pitänyt.

”Hampaat liikkuvat läpi elämän. Niiden liikettä ohjaavat muun muassa kieli, syöminen ja perimä. Jos retentio eli hampaiden oiotun asennon ylläpito pettää, hampaat lähtevät vaeltamaan”, Vahtera kertoo.

Monella hänen asiakkaallaan on ikävät muistot perinteisistä hammasraudoista: muottien teko hampaista tuntui ällöttävältä, ja monet ruoka-aineet tarttuivat syödessä tiukasti kiinni rautoihin. Oiontaa ylläpitävä retentiolanka saattoi myös hajota vuosien varrella, minkä vuoksi hampaat lähtivät liikkumaan.

Invisalign-hoidossa oikominen toteutetaan läpinäkyvillä ja huomaamattomilla kalvoilla. Kalvoja pidetään ruokailuhetkiä lukuun ottamatta jatkuvasti, ja oikomisen jälkeen ylläpitokalvot jäävät yökäyttöön. 90-luvulla Yhdysvalloissa kehitetty oikomismenetelmä rantautui Suomeen kymmenisen vuotta sitten ja on yleistynyt viimeisten parin vuoden aikana hurjasti.

Vaahteran Invisalign-oikomisasiakkaina on ollut 14–70-vuotiaita henkilöitä, joista suurin osa naisia. Hoitoon hakeudutaan yleensä esteettisistä syistä. Oikomishoito toimii monenlaisissa tilanteissa, kuten jos hammasrivistössä on esimerkiksi ahtautta, rakoja tai asentovirheitä. Hoito kestää muutamasta kuukaudesta useampaan vuoteen – täysin lähtötilanteesta riippuen.

Vaahtera iloitsee muutoksesta, joka näkyy terveen, toimivan ja kauniin hammasrivin saaneilla asiakkaillaan.

”Yleensä asiakkaan itsevarmuus lisääntyy ja olemus muuttuu oikomishoidon aikana, sillä monet ovat saattaneet hävetä hampaitaan läpi elämän. Otan asiakkaasta aina alku- ja loppukuvan. Hoidon lopussa otetussa kuvassa ryhti on suora ja hymy sekä itsevarmuus loistavat. On hienoa päästä tuottamaan asiakkaille näin suurta iloa elämään”, Vaahtera iloitsee.

Oikomishoidon lähtötilanne ja lopputulos. Lataa kuvat tästä

Lisätietoja:
Tuija Meschini
Asiakkuus- ja markkinointijohtaja
Oral Hammaslääkärit Oyj
tuija.meschini@oral.fi

Oral Hammaslääkärit Oyj on Suomen suurin yksityinen suun terveydenhuollon palveluja tarjoava ketju, jossa työskentelee noin 100 alan ammattilaista. Oral toimii lähes 70 toimipisteessä ja konserniin kuuluu myös Oral Hammaslaboratorio Oy. Oral on osa kansainvälistä Colosseum Dental Groupia, jonka ainoa edunsaaja on Jacobs Foundation -hyvätekeväisyyssäätiö. Säätiö tukee lasten ja nuorten kehittymistä maailmanlaajuisesti.


SAKKY satsaa kahdennettuun konesaliin – Kuopioon nousee Kallaveden aalloilla viilennetty uusi sali

Savon koulutuskuntayhtymälle rakentuu keväällä 2022 upouusi kampus Kuopioon. Luottokumppaninsa Rittalin kanssa SAKKY pystyttää tiloihin myös kaukojäähdytettyä konesalia, joka takaa toimintavarmuuden myös poikkeustilanteissa.

5.4.2022 – Savon koulutuskuntayhtymä SAKKY:llä on toimipisteet neljällä eri paikkakunnalla, opiskelijoita vuosittain noin 18 000 ja henkilöstöä noin 720. SAKKY tuottaa ammatti-, oppisopimus-, lukio- ja aikuisopetusta Savon alueella.

SAKKY rakentaa parhaillaan uutta kampusaluetta Savilahteen Kuopioon. Rittal on toimittanut aiemmin konesalin SAKKYlle Varkauteen. Uusi Kuopion konesali ja Varkauden konesali kahdentavat jatkossa toisensa.

"Halusimme kahdentaa Varkauden konesalin vikasietoisuuden parantamiseksi. Jos jotain erittäin poikkeuksellista, kuten tulipalo, tapahtuisi, yhden konesalin malli on hankala. Kahdella konesalilla toiminta jatkuu nopeasti ennallaan”, kertoo Savon koulutuskuntayhtymä SAKKY:n sovellusasiantuntija Ari Kokkarinen.

Helppo kumppani

Vankka luottamus toimittajan kanssa on tärkeä tekijä, jotta konesalihanke onnistuu aikataulussa ja budjetissa.

"Uuden koulun yhteyteen oli kätevää rakentaa tilat uuteen rakennukseen ja Rittal oli helppo kumppani konesalin suunnitteluun. Tiedämme mitä saamme ja voimme luottaa, että aina apua tulee.”

"Meillä on ollut jo vuosia hyviä kokemuksia Rittalista, he osaavat hommansa ja kaikki hoituu sovitusti. He suunnittelivat tilan ihanteelliseksi konesalille ja rakentavat ratkaisun, joka käyttää kaukokylmää mahdollisimman tehokkaasti", Kokkarinen sanoo.

Kaukokylmän luotettavuus paranee vesivaihtimella

Kampushankkeen pääurakoitsija on YIT, ja se valmistuu tänä keväänä. Kuopion Energia on käynnistänyt Savilahdessa kaukokylmälaitoksen, joka jäähdyttää myös kampusta Kallaveden syvänteen kylmällä vedellä.

Rittalin vastuulla oli konesalin rakentaminen, projektinjohto sekä käyttöönotto, ja se jatkaa konesalin laitteiden huoltokumppanina.

Rittal toimitti konesaliin laitekaapit ja niiden optiot sekä virranjakelun ja modulaarisen UPS-varavirtalaitteiston. Salia ja laitteita jäähdytetään rivijäähdyttimillä. Konesaliin tulee kaukokylmä vesivaihtimen läpi, jotta salissa kiertävän veden määrä on pieni ja jotta veden lämpötila ja paine ovat jatkuvasti tasaisia. Jos kaukokylmä katkeaa, vesivaihtimeen voi ohjata hätäjäähdytykseen tavallista käyttövettä katkon ajaksi. Vesivaihtimen kaikki aktiiviset osat on kahdennettu vikasietoisuuden parantamiseksi.

Rittal toteutti kuumakäytävät puoliautomaattisilla lasiovilla kaappien väliin erottamaan kuuman ja kylmän ilman ja tehostamaan jäähdytystä. Lisäksi se toimitti datakeskuksen infrastruktuurin valvontaohjelmiston (dcim) ja valvontalaitteet, kuten lämpötila-anturit ja huonekohtaisen sammutusjärjestelmän konesaliin. Se rakensi myös korotetut asennuslattiat palvelinsaliin sekä tele- ja kojeistotilaan.

Vinkit kaukokylmän hyödyntämiseen konesalissa:

Kaukokylmä on erinomainen jäähdytysratkaisu konesaliin. Se vaatii kuitenkin vesivaihtimen, jotta salissa kiertävästä vedessä ei ole paineen- ja lämpötilanvaihtelua ja jotta vesimäärä on jatkuvasti pieni. Näin myös saadaan jäähdytysratkaisu poikkeustilanteisiin, jos kaukokylmä katkeaa.

Lisätietoja: Juha Katara, Aluepäällikkö, 050 911 1140, katara.j@rittal.fi

Lehdistökuva: www.kuvat.fi/M2FJVWZ6EY

Rittal on maailman johtava sähkökytkentä- ja IT-laitekaappien valmistaja sekä konesalien rakentaja, jonka korkealaatuisiin tuotteisiin luottavat teollisuus- ja IT-yritykset kaikilla mantereilla. Vuonna 1961 Saksasta alkanut menestystarina perustuu alan aktiivisempaan tuotekehitykseen, testattuun turvallisuuteen sekä tuhansiin modulaarisiin, yhteensopiviin tuotteisiin, joista asiakkaalle voidaan rakentaa aina sopiva ratkaisu. Rittal on suurin yritys maailmanlaajuisessa Friedhelm Loh Groupissa, jolla on 10 000 työntekijää ja jonka liikevaihto oli yli 2 miljardia euroa vuonna 2020. Suomen maayhtiö työllistää lähes 60 alan ammattilaista, joiden vahvuuksia ovat asiakaslähtöinen suunnittelu ja avaimet käteen -toimitukset pitkällä kokemuksella.


Fonecta ostaa Eecon – tavoitteena helpottaa kaikenlaisten yritysten verkkokauppaa

Digimarkkinointiyhtiö Fonecta ostaa verkkokauppoihin keskittyneen Eeco Oy:n. Kaupan myötä Fonecta vahvistaa verkkokauppaosaamistaan merkittävästi. Yhtiöiden tavoite on tehdä B2B-verkkokaupasta yhtä sujuvaa kuin kuluttajaverkkokaupasta.

Järjestelyllä Fonecta ja Eeco haluavat avata verkkokaupan mahdollisuudet kaikille yrityksille, oli kyse B2C- tai B2B-liiketoiminnasta tai tuotteiden tai palveluiden myynnistä.

”Verkkokauppa on oleellinen osa digimarkkinointia. Yhdessä Eecon kanssa voimme auttaa asiakkaita verkkoliiketoiminnan koko prosessissa aina asiakkaiden löytämisestä verkkokaupan kassalle asti”, sanoo Fonectan toimitusjohtaja Patrik Sallner.

Eecon toimitusjohtaja Sami Lehmuksen mukaan Fonecta ja Eeco sopivat täydellisesti yhteen.

”Me Eecossa olemme vahvoja kuluttaja- ja B2B-puolen verkkokaupoissa, mutta meiltä on puuttunut digimainonnan osaamista. Fonecta taas on digimarkkinoinnin ykkönen Suomessa. Yhdessä pystymme palvelemaan asiakkaita entistä paremmin”, Lehmus sanoo.

”Eecon liittyminen Fonectan kokonaisuuteen on etenkin asiakkaillemme täysosuma”, Sallner jatkaa. ”Yrityskaupan myötä Fonecta saa huipputason verkkokauppaosaamista ja valikoimaansa markkinoiden johtavat alustat WooCommercen ja Shopifyn.”

Verkkokauppa ei saa olla pelkkä IT-projekti

Eeco ja Fonecta haluavat auttaa suomalaisia yrityksiä paremmin hyödyntämään verkkokaupan mahdollisuuksia. Eecon Lehmuksen mukaan suomalaisyritykset eivät ole vielä riittävän hyvin ymmärtäneet sujuvan käyttökokemuksen merkitystä, erityisesti B2B-liiketoiminnassa.

”Suomessa verkkokauppa nähdään valitettavan usein IT-projektina, vaikka sen todellisuudessa pitäisi olla liiketoimintaprojekti. Sujuvasti toimiva verkkokauppa on keskeinen osa asiakaskokemusta niin B2C- kuin B2B-puolellakin. Asiakaskokemusta parantamalla voidaan nostaa myyntiä merkittävästi: olemme nähneet asiakkaita, joilla käyttökokemuksen parantaminen on nostanut verkkokaupan myyntiä jopa 70 prosenttia”, Lehmus sanoo.

Eeco suunnittelee ja toteuttaa verkkokauppoja, jotka kestävät läpi yrityksen elinkaaren. Kauppoja voidaan jatkokehittää ketterästi ja integroida osaksi yrityksen muita järjestelmiä. Yrityksellä on myös paljon osaamista verkkokaupan markkinoinnin automaatioratkaisuista sekä jatkuvalaskutteisten palveluiden myymisestä verkossa.

Lehmuksen mukaan siirtymä kohti Netflixin tai Spotifyn kaltaista palvelumallia ja asiakaskokemusta on selvästi kasvava trendi markkinoilla.

”Paras verkkokauppa on sellainen, jossa asiakkaan on helppo asioida ja jossa jokaista tilausta ei välttämättä tarvitse käydä tekemässä joka kerta erikseen.”

Eeco jatkaa kasvua Fonectan kanssa

Fonecta ostaa Eecon koko osakekannan ja yhtiö on tarkoitus sulauttaa Fonectaan. Järjestelyssä kaikki yrityksen työntekijät siirtyisivät Fonectan palvelukseen ja Eecosta tulisi Fonectan verkkokauppaliiketoimintayksikkö, jota vetäisi Eecon toimitusjohtaja Sami Lehmus.

Yhtiön palvelut asiakkaille jatkuvat ennallaan. Jatkossa Eecon asiakkaat voivat hyödyntää Fonectan digimarkkinoinnin palveluja.

Patrik Sallnerin ja Sami Lehmuksen kuvat ladattavissa täältä.

Lisätietoja:
Patrik Sallner
toimitusjohtaja, Fonecta
p. 040 544 3441
patrik.sallner@fonecta.com

Sami Lehmus
Partner, CEO, Eeco
p. 040 650 3656
sami.lehmus@eeco.fi

Fonecta on digitaalisen markkinoinnin asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme kasvamaan digimarkkinoinnin keinoin. Teemme sen yhdistämällä maailman parhaat kohdennetun markkinoinnin alustat ja yli 30 000 asiakasyrityksen tuntemuksemme. Olemme Suomen ainoa LinkedIn Marketing Solutions -maakumppani ja Yextin Suomen-edustaja. Olemme kasvaneet digitalisaation mukana perustamisvuodestamme 2002 alkaen ja elämme niin kuin opetamme. Meitä fonectalaisia on yhteensä 250 Helsingissä, Porissa, Tampereella ja Turussa.

Eeco on verkkokauppoihin ja niiden automaatioihin erikoistunut asiantuntijayritys. Toteutamme verkkokauppoja, joita loppukäyttäjät, kauppiaat ja liiketoimintaprosessit rakastavat. Olemme toteuttaneet yli 120 verkkokauppaa maailman johtavilla alustoilla WooCommercella ja Shopifylla. Toimimme myös partnerina ActiveCampaign- ja Klaviyo-alustoille, joiden avulla automatisoimme asiakkaidemme verkkokauppabisnestä.


Ennätyskorkeat sähkön hinnat puhuttavat – kiinteistönomistaja, ota nämä energiavinkit talteen

Espoo, 24.3.2022 – Sähkön hinta on noussut historiallisen korkealle tasolle. Nyt jos koskaan yritysten, kiinteistönomistajien ja rakentajien kannattaa ryhtyä toimenpiteisiin sähkökustannustensa alentamiseksi – ja samalla rakennustensa tulevaisuuden turvaamiseksi. Energianhallintayhtiö Eaton on listannut neljä vinkkiä, jotka auttavat muokkaamaan rakennuksia kustannustehokkaammiksi.

Tilastokeskus julkaisi maaliskuussa katsauksen energian hinnoista viime vuoden lopulla. Pörssisähkön hinta kohosi Pohjoismaissa ennätyskorkealle vuoden 2021 viimeisellä vuosineljänneksellä. Myös Suomessa sähkön hinnat hipoivat talvella uusia lukemia. Esimerkiksi joulukuussa Suomen aluehinta kohosi 193 euroon megawattitunnilta (€/MWh). Vuonna 2020, kun hinnat olivat päinvastoin erittäin alhaisella tasolla, oli Suomen aluehinta 20 €/MWh.

Sähkön kulutus kasvaa meillä talven alhaisten lämpötilojen myötä. Lisäksi jatkuva yhteiskunnan sähköistyminen nostaa sähkön kysyntää. Korkeat hinnat ovat haaste varsinkin niille, jotka omistavat suuria ja paljon energiaa kuluttavia rakennuksia. Korkeiden hintojen selättämiseen löytyy kuitenkin useita ratkaisuja. Sähköverkon kuormitusta on mahdollista pienentää, ja omaa rakennusta voi modernisoida ekologisemmaksi. Suurten liikerakennusten omistajat saattavat turhaan maksaa liian suurta energialaskua.

Neljä askelta kohti järkevämpää energianhallintaa:

  1. Varmista, että rakennuksesi on energiatehokas. Lämmön vuotaminen rakennuksesta on kallista. Energiatarkastus voi nopeasti tulla kannattavaksi.
  2. Hallitse energiaa älykkäästi. Investoi järjestelmiin, joiden avulla voit seurata ja ohjata sähkön käyttöä. Näin voit myös optimoida rakennuksen energiatarpeen.
  3. Satsaa aurinkoenergiaan. Useimmissa liikerakennuksissa on suuria pinta-aloja, kuten kattoja ja julkisivuja, joita voidaan valjastaa aurinkosähkön tuotantoon.
  4. Ota kaikki irti itse tuotetusta sähköstä. Sähkö on tuoretavaraa, joka on käytettävä välittömästi tai varastoitava. Varastointi voidaan tehdä akuilla. Näin voit käyttää ylimääräisiä voimavarojasi silloin, kun hintataso on korkealla. Voit myös varastoida sähköä sähköverkosta, kun hinta on alhainen sekä myydä sähköä takaisin sähköverkkoon.

– Jokainen näistä neljästä toimenpiteestä pienentää sähkölaskua ja edistää älykkäämpää rakennuksen energiankäyttöä. Kun panostat näihin kaikkiin toimenpiteisiin, rakennuksesi tuottaa, hallinnoi ja jakaa itse tuotettua vihreää sähköä älykkäästi. Näin se toimii kuin moderni minivoimalaitos, Eatonin Suomen maajohtaja Lauri Tuomaala sanoo.

Mediayhteydet: eaton@kaikuhelsinki.fi

Eaton on älykkään energianhallinnan yritys, joka pyrkii parantamaan ihmisten elämänlaatua ja suojelemaan ympäristöä globaalisti. Olemme sitoutuneet tekemään liiketoimintaa oikein, toimimaan kestävästi ja auttamaan asiakkaitamme energianhallinnassa – nyt ja tulevaisuudessa. Hyödyntämällä sähköistymisen ja digitalisaation globaaleja kasvutrendejä nopeutamme siirtymistä kohti uusiutuvaa energiaa, autamme asiakkaitamme ratkaisemaan kriittiset sähkönhallintaan liittyvät haasteet, sekä toimimme sidosryhmiemme ja koko yhteiskunnan parhaaksi.

Vuonna 1911 perustettu Eaton on ollut listattuna New Yorkin pörssissä (NYSE) lähes vuosisadan ajan. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 19,6 miljardia dollaria, ja palvelemme asiakkaita yli 170 maassa. Lisätietoja osoitteessa www.eaton.com. Seuraa meitä Twitterissä ja LinkedInissa.


Modernin matkaajan hotelli Scandic Helsinki Hub avautuu syyskuussa 2022

Scandic Helsinki Hub muuntautuu upeasta 1920-luvun alkuperäisestä kirjapainorakennuksesta urbaaniksi, nykypäivän matkaajan hotelliksi Helsingin keskustassa Vanhan kirkkopuiston laidalla. Hotellin sijainti on lyömätön ydinkeskustan ja idyllisen eteläisen Helsingin risteyksessä. Se tarjoaa tilat ja palvelut rentoon viihtymiseen, ainutlaatuisiin tapahtumiin ja inspiroivaan työntekoon.

Scandic Helsinki Hub on uudenlainen Scandic-hotelli, jossa satavuotias teollisuusrakennus yhdistyy moderniin ja tyylikkääseen sisustukseen sekä palveluihin, jotka vastaavat kotimaisen ja kansainvälisen matkailijan tarpeisiin. Hotelli tarjoaa loistavat puitteet globaalin työympäristön rytmissä elävälle asiakkaalle.

”Syyskuussa avattava hotellimme täydentää erinomaisesti Scandic Hotels Oy:n Helsingin hotellitarjontaa. Täällä viihtyvyys tarkoittaa yhteisöllisyyttä, inspiraatiota ja uusia ideoita”, kertoo Scandicin kaupallinen johtaja Christian Borg. ”Projektinimellä Avenue tunnetuksi tulleen hankkeen uusi nimi, Scandic Helsinki Hub, saa innoituksensa hotellin toimimisesta keskiönä, jossa yllättävät yhteenliittymät ja kohtaamiset lyövät kipinöitä uusille aluille.”

Autenttisuus yhdistyy moderniin suunnitteluun

Suunnittelun lähtökohtana on ollut tuoda esiin rakennuksen autenttisuutta, teollisuusmaisuutta ja vuosikymmenten kerrostumia.

”Meille on ollut tärkeää kunnioittaa alkuperäisiä elementtejä sekä historiaa ja tuoda ne osaksi hotellin toimintoja ja sisustusta”, kertoo suunnittelusta vastannut Sofia Frantsi Frantz Design -suunnittelutoimistosta. ”Esimerkiksi hotellin lämmin sävymaailma sai alkunsa vastaanoton alkuperäisestä punagraniittilattiasta. Sävymaailma on saanut inspiraationsa myös julkisivun punatiilestä, joka on vallitseva elementti myös rakennuksen sisäpihan julkisivussa.”

Hotellissa tulee olemaan 352 modernia hotellihuonetta, joissa on huomioitu nykypäivän matkailijan tarpeet, kuten säilytystilojen muuntautuvuus. Yksilöllisiä hotellikokemuksia tarjoavat ylimmän kerroksen kaksikerroksiset sviitit ja sisäpihan terassilliset huoneet. Annankadun puoleisista huoneista avautuvat näkymät Vanhaan kirkkopuistoon, jonka vehreys jatkuu myös hotellin tiloissa.

Luovia tiloja kohtaamisille ja uusille ideoille

Scandic Helsinki Hubissa on perinteisten kokoustilojen lisäksi rentoja ja inspiroivia tapaamis- ja coworking-tiloja. Yhteisölliset tilat on suunniteltu luovalle tiimityöskentelylle, erilaisille työpajoille ja sosiaalisille tapaamisille.

Kestäviä valintoja vuosikymmeniksi eteenpäin

Suunnittelun lähtökohtana ovat olleet kestävän kehityksen periaatteet. Rakennuksessa alkuperäisiä elementtejä on säästetty ja uusissa hankinnoissa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja, kuten muovipulloja ja tekstiilien leikkuujätettä. Kalusteisiin ja tekstiileihin on valittu materiaaleja, jotka kestävät kulutusta, ikääntyvät hyvin ja sallivat ajan patinan. Hotellissa tulee olemaan myös retrohenkisiä vintage-kalusteita. Tämän päivän kaupunkilaista tai matkaajaa ilahduttavat myös sisäpihan pyöräparkin sähköpyörille tarkoitetut latauspisteet.

Scandic Helsinki Hub avautuu 1.9.2022.

Kokoustiloja on jo varattavissa. Huoneet tulevat myyntiin kevään 2022 aikana. Hotellin tiimiläisten rekrytointi on alkanut ja jatkuu pitkin kevättä.

Scandic Helsinki Hub
Alkuperäinen rakennus Tilgmannin kirjapaino 1920- ja 1930-luvuilta
Uuden hotellin sisustussuunnittelu Franz Design
352 huonetta
25 esteetöntä huonetta
italialainen ravintola ja baari katutasossa
sisäpihan katettu terassi
kokoustiloja
coworking-tiloja
kuntosali, saunat
autopaikkoja ja sähköpyörälatauspistokkeita sisäpihalla

Kuvia hotellista voi ladata täältä.

Lisätietoa
Kaupallinen johtaja Christian Borg
christian.borg@scandichotels.com
puh. 0400 965171

Scandic Hotels Oy tarjoaa hotellielämyksiä Suomessa yhteensä 62 hotellissa lähes 30 eri paikkakunnalla. Scandic on Pohjoismaiden johtava hotelliyritys, jolla on toiminnassa tai kehitteillä lähes 280 hotellia ja noin 58 000 hotellihuonetta kuudessa maassa. Scandic Friends on Pohjoismaisen hotellialan suurin kanta-asiakasohjelma. Suomessa operoimme Scandic-hotellien lisäksi kansainvälisiä brändejä Hilton Hotels & Resort, Holiday Inn, Crowne Plaza ja Hotel Indigo.


Tuuli Kousa rakentamaan Sofigatesta Pohjoismaiden johtavaa bisnesteknologiayritystä

Bisnesteknologiayritys Sofigate on kasvanut nopeasti yli 100 miljoonan euron liikevaihdon yritykseksi, jolla on 650 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yhtiön tavoitteena on 500 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2025. Sofigate vauhdittaa kasvuaan ja kansainvälistymistään nimittämällä markkinointi- ja viestintäjohtajakseen Tuuli Kousan, jolla on monipuolinen kokemus viestinnästä, brändinrakennuksesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Vuonna 2021 Sofigate haki uutta vauhtia kasvuun ottamalla kirittäjiksi pääomasijoittajat Capman Growthin ja Mandatumin. Hallituksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Olli-Pekka Kallasvuo. Kasvustrategiaan kuuluvat yritysostot.

Kasvu ja kansainvälisen tunnettuuden kasvattaminen edellyttävät myös vahvaa näkemystä markkinoinnin ja viestinnän johtamiseen. Sitä Sofigatelle tuo nyt markkinointi- ja viestintäjohtaja Tuuli Kousa, joka toimi seitsemän vuotta OP Ryhmän johtotehtävissä. Vuosina 2018−2021 hän vastasi OP Ryhmän viestintä- ja vastuullisuusjohtajana finanssiryhmän viestinnästä, brändeistä, yhteiskuntasuhteista ja yritysvastuusta.

”Seitsemän OP-vuoden jälkeen kaipasin uusia haasteita ja takaisin kansainvälisempään toimintaympäristöön. Innostuin Sofigatessa kohtaamastani energiasta ja kunnianhimosta. Sofigate haluaa jättää jälkensä yhteiskuntaan bisnesteknologian johtamisen uudistajana. On kiinnostavaa päästä oppimaan uusi toimiala ja hyödyntämään osaamistani Sofigaten seuraavan kasvuvaiheen rakentamisessa”, Tuuli Kousa sanoo.

Aiemmin Kousa on työskennellyt asiantuntija- ja johtotehtävissä SanomaWSOY:ssä, Neste Oilissa, Gummeruksessa ja Milttonissa. Lisäksi hän on toiminut ministerin erityisavustajana sekä lukuisissa luottamustehtävissä Helsingin kaupunkikonsernissa ja kulttuurin ja korkeakoulutuksen alueella. Tällä hetkellä Tuuli Kousa toimii muun muassa Tanssin talon puheenjohtajana, ja vuosina 2017−2019 hän toimi Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

“Sofigaten tavoite on kasvaa bisnesteknologian ajatusjohtajaksi Pohjoismaissa. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää vahvempaa brändiä, johon yhdistyy Sofigaten yhteisöllisyys, sekä rohkeampaa ja strategisempaa otetta viestintään. Tuulista löysimme parhaan johtajan tälle työlle, ja on ilo saada Tuuli työparikseni rakentamaan Sofigatesta kansainvälisen tason edelläkävijäbrändiä ja työllemme yhä vahvempaa vaikuttavuutta”, Sofigaten toimitusjohtaja Sami Karkkila sanoo.

Sofigaten markkinointia aiemmin johtanut Jari Raappana keskittyy jatkossa strategisten hankkeiden johtamiseen, erityisesti epäorgaanisen kasvun strategian toteuttamiseen.

Tuuli Kousan kuva: lataa täältä
Huom! Kuvaaja Paula Kauppinen mainittava

Lisätiedot:
Tuuli Kousa, markkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh. 050 543 7374
tuuli.kousa[a]sofigate.com

Sofigate on bisnesteknologian muutokseen erikoistunut asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme kehittämään liiketoiminnan ja teknologian yhteispeliä: suunnittelemaan, rakentamaan ja toteuttamaan liiketoiminnan muutosta ja sitä tukevia teknologiaratkaisuja. Hyödynnämme Bisnesteknologiamallia ja edelläkävijöiden alustoja, kuten ServiceNow, Salesforce, SAP, Oracle ja Google Cloud. Palveluksessamme on 650 johtamisen ja bisnesteknologian ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. www.sofigate.com


Uusia koteja yli 700 opiskelijalle – Hoasilla valmistumassa 7 uutta opiskelijataloa

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas rakentaa lähivuosina 7 uudiskohdetta, jotka tarjoavat asunnon yli 700 opiskelijalle. Uusia kohteita yhdistää kampusten, palvelujen ja liikenneyhteyksien läheisyys, modernit tilat sekä yksiövoittoisuus. Hoas kuuntelee tarkasti opiskelijoiden toiveita asuntotuotannossaan.

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas rakentaa parhaillaan hurjaa määrää uusia opiskelijataloja. Vuoden sisään valmistuu seitsemän uutta opiskelija-asuntokohdetta, joissa on yhteensä 594 asuntoa.

Tänä vuonna opiskelijat pääsevät uusiin koteihin neljässä kohteessa: 1.9. Kalasatamassa Työpajankatu 4:ssä (55 asuntoa), 1.10. Perkkaalla Anna Sahlsteninkatu 4:ssä (136 asuntoa) sekä 1.12. Myllypurossa Yläkiventie 7:ssä (49 asuntoa) ja 1.12. Vantaalla Iskospolulla (124 asuntoa). Kohteissa on uusia asuntoja yhteensä 364.

Keväällä 2023 Myllypuroon valmistuu yhteensä 230 asuntoa kolmeen kohteeseen: Yläkiventie 9 (59 asuntoa), Yläkiventie 4 (98 asuntoa) ja Myllymatkantie 7 (73 asuntoa).

”Myllypuron kampuksen tuntumaan syntyy oikein iso opiskelijaelämän keskittymä uusien talojen myötä. Metropolian vuonna 2019 valmistunut 6 000 opiskelijan ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston 1 500 opiskelijan kampukset sekä Hoasin neljä asuinkohdetta luovat itäiseen Helsinkiin uudenlaisen vahvan opiskelukeskittymän”, sanoo Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio.

Tulevina vuosina Hoasilla on suunnitteilla 359 asunnon korttelikokonaisuus Pasilan Veturitielle sekä 235 asunnon talo Niittykumpuun Riihitontuntielle.

"Kun lasketaan valmistuvien opiskelijatalojen ja Pasilan ja Niittykummun talojen asuntomäärät yhteen, uusia koteja tulee noin 1 200 opiskelijalle”, kertoo Hoasin kiinteistöjohtaja Kim Lindholm.

Kasvaneen asuntotuotannon taustalla on valtioneuvoston asuntopoliittiset toimenpide-ehdotukset vuosiksi 2021‒2028. Opiskelija-asuntojen tuotantoa halutaan lisätä niin, että vuosikymmenen lopulla opiskelija-asunto on korkeakouluopiskelijoiden piirissä yleisin asumismuoto nykyisen vapaarahoitteisen vuokra-asumisen sijaan.

”Vahva kaupungistumistrendi lisää pitkässä juoksussa asuntojen tarvetta etenkin yliopistokaupungeissa. Kun huomioidaan vielä usean korkeakoulun tavoitteet lisätä opiskelijamääriä, heijastuu tämä väistämättä opiskelijoille suunnattujen edullisempien asuntojen tarpeeseen”, sanoo Tarhio.

Hoasin opiskelija-asunnot ovat noin 35 prosenttia markkinahintaisia asuntoja edullisempia.

Asuntotuotantoa ohjaavat opiskelijoiden toiveet ja rakentamisen trendit

Hoas rakentaa uusia opiskelijataloja keskeisille sijainneille ja hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Tarhion mukaan nämä korostuvat opiskelijoiden toiveissa, joita Hoas kuuntelee tarkkaan. Yksiöasuminen on myös opiskelijoiden suosiossa, ja uusien kohteiden asunnoista noin 80 prosenttia on yksiöitä.

”Työpajankadun talo on sijainniltaan loistavalla paikalla kehittyvässä ja laajenevassa Kalasatamassa. Helsingin uusien alueiden asunnot ovat suosittuja kantakaupungin läheisyyden vuoksi ja luonnollisesti myös siksi että esimerkiksi Helsingin yliopiston keskustakampuksella opiskelee 17 000 opiskelijaa”, Tarhio sanoo.

Hoasilla on Arielinkadulla entuudestaan opiskelijatalo, joka oli vuonna 2012 valmistuessaan Kalasatamaan uusimpia asuinkortteleita.

Tarhio korostaa opiskelija-asuntojen tärkeyttä koko pääkaupunkiseudulla.

”Kohtuuhintaiselle ja laadukkaalle opiskelija-asumiselle on tarvetta ympäri pääkaupunkiseutua, ja Helsingin lisäksi rakennamme myös Espooseen ja Vantaalle uusia asuntoja”, Tarhio sanoo.

Lisätietoja:
Matti Tarhio, toimitusjohtaja, Hoas
p. 0400 800 255
matti.tarhio@hoas.fi

Hoas on yleishyödyllinen säätiö, joka vuokraa, rakennuttaa ja ylläpitää asuntoja pääkaupunkiseudulla peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville, tutkintoaan päätoimisesti suorittaville opiskelijoille. Asuntoja Hoasilla on tällä hetkellä 10 000 kpl ja asukkaita noin 18 000. www.hoas.fi