Radiojuttu: Business Finlandin suurimpiin rahoituspäätöksiin lukeutuvaa veturirahoitusta saaneet yritykset ovat tässä: Wärtsilä, Nokia ja Tieto saavat kukin 20 miljoonaa euroa
Business Finland teki juuri päätöksen myöntää noin 20 miljoonaa euroa rahoitusta kolmelle eri suomalaisyritykselle eli Wärtsilälle, Nokialle ja…
Business Finland käynnistää uuden haastekilpailun veturiyrityksille – edellisen kilpailun hankkeet hyvässä vauhdissa
Business Finland käynnistää 2.6.2021 veturiyrityksille uuden haastekilpailun, jonka tavoitteena on houkutella lisää tutkimus- ja kehitysinvestointeja…
Nyfosa laajentaa Suomeen yhteistyössä Brunswick Real Estaten kanssa
Brunswick Real Estate ja ruotsalainen kiinteistösijoittaja Nyfosa perustavat Suomeen maakuntien kasvukeskusten kiinteistöihin sijoittavan yhtiön.…
Tutkimus: Yrityksen kulttuuri ja työilmapiiri ovat tärkeimpiä kriteerejä nuorten ammattilaisten valitessa työpaikkaansa – Yritysten vastuullisuus nousi uutena listalle
Google, Supercell ja Reaktor ovat houkuttelevimmat työnantajat Suomessa, selviää Academic Workin toteuttamasta Young Professional Attraction Index…