Olympiakomitean New Leaders Forum vaatii urheiluun sitovia tasa-arvotavoitteita

Vuoden mittainen kansainvälinen New Leaders -koulutusohjelma on valmentanut tulevaisuuden urheilujohtajia. Ohjelma huipentui Helsingissä 18.–20.11. New Leaders Forum -tapahtumaan, jossa vaadittiin käytännön tekoja tasa-arvon, hyvän hallinnon ja diversiteetin vahvistamiseen.

Suomen Olympiakomitean New Leaders -koulutukseen osallistui 30 nuoren polven urheilujohtajaa 26 eri maasta. Vuoden aikana he kokoontuivat työpajoihin eri puolilla Eurooppaa, saivat mentoreikseen kokeneita urheiluvaikuttajia ja laativat henkilökohtaiset toimintasuunnitelmansa tasa-arvon edistämiseksi omissa kansallisissa organisaatioissaan.

”Suomi on ollut olympialiikkeen tasa-arvotavoitteiden ajamisessa aktiivinen edelläkävijä. Jokainen iso muutos vie aikaa. On totta, että myös Suomessa asiat voisivat olla paremmin, mutta kansainvälisessä vertailussa olemme kärkijoukkoa. Siksi yritämme edistää pohjoismaista käsitystä hyvästä toiminnasta urheilun maailmassa. New Leaders -ohjelma on ollut yksi konkreettinen tapa, jolla lumipallo saadaan liikkeelle”, kertoo Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio.

Tokion olympiakisat syksyllä 2020 ovat ensimmäiset olympialaiset, joissa mies- ja naisurheilijat ovat tasavertaisesti edustettuina sekä määrällisesti että lajien osalta. Nuorten olympialaisissa 50-50 -edustukseen päästiin jo Buenos Airesin kesäkisoissa 2018.

Kansainvälisen Olympiakomitean Agenda 2020 -tavoitteeseen sisältyy naisten edustuksen kasvattaminen paitsi urheilukentillä, myös urheiluorganisaatioiden päätöksentekoelimissä. Thomas Bachin vuonna 2013 alkaneella puheenjohtajuuskaudella naisten osuus KOK:n omassa jäsenistössä on kasvanut 21 prosenttiyksiköllä, yltäen tällä hetkellä 35 prosenttiin. Suomen Olympiakomitean hallituksen varsinaisista jäsenistä seitsemän (54 %) on miehiä ja kuusi (46 %) naisia.

Ritakallio ja Bach osallistuivat Helsingissä 18.–20.11. järjestettyyn New Leaders Forum -tapahtumaan, joka oli vuoden mittaisen New Leaders Programme -koulutusohjelman huipennus.

”Tasa-arvo ei ole pelkästään naisten asia”

New Leaders -ohjelma sai alkunsa vuonna 2017, kun pitkän linjan urheiluvaikuttaja Birgitta Kervinen palkittiin Kansainvälisen olympiakomitean tasa-arvopalkinnolla. Kervinen päätti käyttää palkintosumman tasa-arvon ja hyvien hallintotapojen edistämiseen urheilujohtamisen maailmassa. Suomen Olympiakomitea vastasi New Leaders -koulutusohjelman sisällöistä ja tuottamisesta sekä isännöi New Leaders Forum -tapahtuman koulutusohjelman päätteeksi.

”New Leaders toi yhteen ihmisiä, jotka pystyvät vaikuttamaan päätöksentekoon urheiluperheen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Sukupuolten tasa-arvo ei ole pelkästään naisten asia, vaan aivan kaikkien. Siksi on tärkeää, että New Leaders -koulutusohjelmassa sekä osallistujien että mentorien joukossa miehet ja naiset olivat tasamääräisesti edustettuina”, kertoo Suomen Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen.

New Leaders Forum -tapahtuman osallistujat kokosivat päätösjulistuksen, joka korostaa konkreettisten toimien tärkeyttä. Urheilun päätöksenteossa sukupuolten tasa-arvoa voidaan edistää esimerkiksi kannustamalla naisia asettumaan ehdolle hallitusvaaleissa, viestinnän ja raportoinnin vahvistaminen hyvistä käytännöistä ja sitovien tasa-arvotavoitteiden asettaminen kansallisissa olympiakomiteoissa.

Tapahtuman loppujulistus on luettavissa osoitteessa www.newleadersforum.fi

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mikko Salonen, Olympiakomitea p. 040-541 0295

#NewLeaders #LeadtheChange #GameChangers
www.newleaders.fi