Suomen ilmastopaneeli: Kunnat aktiivisia hiilineutraaliuden tavoittelussa, termin määrittelyssä eroja

Suomen ilmastopaneelin tuore Hiilineutraalius ilmastopolitiikassa -raportti avaa eroja siihen, miten valtiot, alueet ja kunnat käsittävät hiilineutraaliuden. Raportin mukaan kunnat ja alueet ovat aktiivisesti asettaneet hiilineutraaliustavoitteita, mutta laskentasäännöt kaipaavat yhtenäistämistä kansallisen ja kansainvälisen vertailukelpoisuuden saavuttamiseksi. Suomen ilmastopaneelin toinen juuri julkaistu raportti selventää LULUCF-asetusta erityisesti metsien vertailutason laskennan näkökulmasta.

Hiilineutraaliudesta on tullut ilmastopolitiikan tavoite. Hiilineutraaliuden termiä ei ole kuitenkaan täsmällisesti määritelty ilmastopolitiikan yhteydessä, ja siksi hiilineutraalius voi merkitä erilaista kunnianhimoa ilmastopolitiikassa riippuen siitä, mitä hiilineutraaliuden termillä tarkoitetaan.

Ilmastopaneeli on selvittänyt tuoreessa raportissaan hiilineutraaliuden tavoitteita valtioiden, alueiden ja kuntien tasolla ja sitä, kuinka hiilineutraaliutta tulisi lähestyä. Nykyhallitus on linjannut Suomen tavoitteeksi hiilineutraaliuden vuonna 2035. Yleisesti tavoitteen on tulkittu tarkoittavan tilannetta, jossa Suomen päästöjen ja maankäyttösektorin (LULUCF) nettonielun yhteenlaskettu määrä on nolla. Tulkinta on yhtenäinen EU:n pitkän aikavälin ilmastoneutraaliuden tavoitteen kanssa.

Ilmastopaneelin mukaan hiilineutraalius tulisi aina määritellä täsmällisesti. Paneelin mukaan hiilineutraaliuden tulisi kehittyneissä maissa olla ilmastonmuutoksen hillintätyön päätavoitteen sijaan vasta välitavoite. Hiilineutraaliuden jälkeen valtioiden tulisi päästä nettonegatiivisiksi, jolloin nielut, eli poistumat, olisivat päästöjä suuremmat.

Suomen kunnat ja alueet innokkaita hiilineutraaliuden tavoittelussa

Suomessa on 15 kuntaa ja kaupunkia, jotka ovat sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä. Näiden lisäksi kaksi maakuntaa on sitoutunut tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 ja 2040 mennessä.

Suomessa alueiden ja kuntien kasvihuonekaasupäästöt lasketaan pääsääntöisesti käyttöperusteisella menetelmällä, joka ottaa huomioon alueen ja kunnan ulkopuolella aiheutetut energian tuotannon suorat päästöt. Laskennassa esiintyy kuitenkin eroja, jotka pitäisi yhtenäistää maamme sisällä kansainvälisesti vertailukelpoisella tavalla.

Alueiden ja kuntien tulisi soveltaa samoja laskentasääntöjä, joilla tavoitellaan valtion hiilineutraaliutta. Alueet ja kunnat voivat käyttää ulkomailta hankittuja kompensaatioita samoilla säännöillä kuin valtio. Suomessa on ollut suuria odotuksia sisällyttää kompensaatioihin peltojen, soiden ja metsien hiilinielujen kasvattaminen. Kotimaan sisällä on mahdollista tehdä kompensaatiota tarjoavia toimenpiteitä, jos ne täyttävät samat ehdot kuin hyväksyttävät kompensaatiot ulkomailta.

Myös kaksoislaskenta eri alueiden ja kuntien välillä on vältettävä erillisen päästöjen tai nielujen korvamerkinnän avulla. Kotimaassa toteutettavien kompensaatioiden sovellusalueista ja säännöistä tarvitaan myös nykyistä parempi tietopohja, jotta niiden ilmastovaikutukset olisivat odotusten mukaisia.

Fakta: Hiilineutraaliuden tarkastelutavoissa suuria eroja valtioiden välillä

  • Yleensä valtiot tarkastelevat vain rajojensa sisällä tapahtuvia päästöjä. Esimerkiksi Ranskassa tarkastelussa on kuitenkin mukana kansainvälisen laiva- ja lentoliikenteen päästöt.
  • Hiilineutraaliudessa lähtökohtana on kasvihuonekaasupäästöjen vähennys. Ruotsissa vähennystaso on määritelty 85 prosentiksi vuonna 2045 vuoden 1990 päästötasosta. Osa valtioista, kuten Suomi, ei ole määritellyt päästöille omaa tavoitetasoa osana hiilineutraaliustavoitetta.
  • Hiilineutraaliuden saavuttamiseen voidaan myös laskea koko maan LULUCF-nettonielu tai erikseen tämän tason ylittävä osa, eli niin sanottu lisäinen nielu. Esimerkiksi Ruotsin mallissa hiilineutraaliuden saavuttamisessa otetaan huomioon vain lisäiset nielut.
  • Nettonollapäästöjä voidaan tavoitella myös poistamalla teknisesti ilmakehästä hiilidioksidia ja varastoimalla päästöt pysyvästi pois ilmakehästä.
  • Joissain maissa jäljelle jääneiden päästöjen vähentämiseen hyödynnetään kansainvälisiä päästöjen hyvitysjärjestelmiä, eli kompensaatioita. Suomi ei ole toistaiseksi esittänyt hyödyntävänsä kompensaatiomenettelyä, mutta esimerkiksi Ruotsi on ottanut kompensaatiot mukaan osaksi hiilineutraaliuden tavoittelua.

LULUCF-raportti selventää metsien vertailutason laskentaperiaatteita

LULUCF-asetuksella säädellään, kuinka maankäyttösektori sisällytetään EU:n energia- ja ilmastokehyksen vuoden 2030 tavoitteisiin. Suomen ilmastopaneelin LULUCF-raportissa on selvitetty, millainen LULUCF-asetus on ja kuinka metsien vertailutaso määräytyy ja toimii osana maankäyttösektorin päästölaskentaa. Raportti auttaa toimijoita ymmärtämään, millaiseen politiikkaan maankäyttösektori EU:ssa asettuu.

Metsien vertailutaso on kuvaus siitä, kuinka suureksi metsien hiilinielu muodostuisi laskentakaudella, jos jäsenvaltiossa noudatetaan kestävän metsänhoidon käytäntöjä aiemman vertailukauden mukaisesti. LULUCF-raportin mukaan jäsenvaltioiden metsien vertailutason määrittämistavat poikkeavat toisistaan merkittävästi – raportti tunnistaa ainakin yhdeksän erilaista laskentaperiaatetta.

Jäsenvaltioiden käyttämät metsien vertailutason määrittämisperiaatteet poikkeavat toisistaan, sillä LULUCF-asetus ei vaadi jäsenvaltioita käyttämään samanlaisia lähestymistapoja. Tämän taustalla ovat erot metsänhoitokäytännöissä, metsävaratiedoissa ja metsien kehityksen mallinnusperinteissä, joita puolestaan selittävät erot metsien rakenteessa, metsäsektorin kansantaloudellisessa merkityksessä ja metsien pinta-alassa suhteessa maa-alaan. LULUCF-asetusta voidaan myös tulkita jäsenvaltioissa lukuisin eri tavoin.

Raportin mukaan metsien ikäluokkajakaumalaskelmat osoittavat, että LULUCF-asetus on oikeassa, kun se korostaa metsien ikäluokkarakenteen dynamiikan ennakoimista vertailutasojen laskemisessa, kun tavoitteena on hiilinielujen vahvistaminen. Asetuksen mukaan menneisyydessä toteutuneeseen hakkuutasoon perustuva hakkuuintensiteetin määritys ei anna mahdollisuutta sopeuttaa hakkuusuunnitelmaa ilmastonmuutoksesta tai metsänhoidosta johtuviin muutoksiin.

Metsien vertailutason määrittäminen on jäsenvaltioille annettu, ensimmäistä kertaa toteutettava monivaiheinen prosessi, jossa joudutaan tekemään lukuisia valintoja. Yksittäisillä valtioilla on olla kannustin pyrkiä mahdollisimman alhaiseen metsien vertailutasoon verrattuna metsien todelliseen hiilinieluun laskentakaudella. Se mahdollistaisi lisähakkuut ilman päästökompensointeja. LULUCF-asetuksen kriteereillä ja vertailutasolaskelmien teknisellä arvioinnilla lisätään metsien vertailutasolaskelmien avoimuutta ja minimoidaan kansallisia pyrkimyksiä strategiseen raportointiin.

Jäsenvaltiot ovat toimittaneet komissiolle kansallisen metsätalouden tilinpidonsuunnitelman sekä ehdotuksen metsien vertailutason suuruudesta vuosina 2021–2025. Komission asettama asiantuntijaryhmä arvioi raportit keväällä 2019, ja käytännössä kaikki jäsenvaltiot joutuvat muokkaamaan tilinpitosuunnitelmiaan ja vertailutasoehdotuksiaan. Päivitetyt raportit on toimitettava komissiolle vuoden 2019 loppuun mennessä, ja komissio vahvistaa jäsenvaltioiden metsien vertailutasot vuonna 2020.

Lue hiilineutraalius- ja LULUCF-raportit kokonaisuudessaan täältä:

Hiilineutraalius ilmastopolitiikassa – valtiot, alueet ja kunnat >>

LULUCF-asetus ja metsien vertailutaso >>

Lisätietoja:

Hiilineutraaliusraportti:

Jyri Seppälä
professori
kestävä kulutus ja tuotanto
Suomen ympäristökeskus
puh. 040 740 1708

LULUCF-raportti:

Antti Asikainen
tutkimusylijohtaja
Luonnonvarakeskus
puh. 02 9532 3250

Ilmastopaneeli
Ilmastopaneeli edistää tieteen ja politiikan välistä vuoropuhelua ilmastokysymyksissä. Se antaa suosituksia hallituksen ilmastopoliittiseen päätöksentekoon ja vahvistaa monitieteellistä otetta ilmastotieteissä. Ilmastopaneelin selvitykset ja kannanotot tehdään tieteellisin perustein ja paneelin valitsemilla tavoilla. Ilmastopaneelissa on mukana 14 ilmastopolitiikan kannalta keskeisten tieteenalojen huippututkijaa. Paneelin puheenjohtaja on Helsingin yliopiston professori Markku Ollikainen. Työtä avustaa kaksihenkinen sihteeristö. Vuosina 2016-2019 on käynnissä ensimmäinen valtioneuvoston nimittämän Ilmastopaneelin toimikausi.