Selvitys: Asumisen tukeminen ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien antaminen on tärkeää ─ sekä nuoret että yhteiskunta tarvitsevat Nuorisosäätiön toimintaa

Lähes 80 eri organisaatioissa työskentelevää henkilöä allekirjoitti henkilökohtaisesti sähköisen vetoomuksen Nuorisosäätiön toiminnan jatkamiseksi

Peräti 96 prosenttia selvitykseen vastanneista arvio Nuorisosäätiön kaltaisen toimijan merkityksen Suomessa tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi. 95 prosenttia kokee, että Nuorisosäätiön tytäryhtiöille tulisi myöntää yleishyödyllinen asema, jotta toimintaa nuorten asumisen tukemiseksi voidaan jatkaa. Lisäksi lähes 80 eri organisaatioissa työskentelevää henkilöä allekirjoitti henkilökohtaisesti sähköisen vetoomuksen Nuorisosäätiön toiminnan jatkamiseksi.

Nuoria auttavat organisaatiot kokevat asumisen tukemisen elintärkeäksi ja ehdottoman kriittiseksi myös oman toimintansa onnistumisen kannalta

Oma asunto on keskeinen keino auttaa nuoria elämässä eteenpäin. Nuorisosäätiön tuen kautta nuoret saavat lähtökohdistaan riippumatta mahdollisuuden päästä matalalla kynnyksellä itsenäistymään ja kantamaan vastuuta omasta tulevaisuudestaan.

”Oman asunnon saamisen lisäksi myös sen pitäminen on nuorelle erittäin tärkeää. Jos hän menettää asuntonsa ja elämänhallintansa, alkaa myös muu elämä kuten opiskelut ja työssäkäynti kärsiä, eikä tulevaisuus silloin näytä lupaavalta”, sanoo Sipoon kunnan johtava sosiaalityöntekijä Teija Hakulinen.

”Nuorisosäätiö auttaa nuoria asunnon saamisen lisäksi myös arjen asioiden hoitamisessa. Monille jo pelkästään vuokran ja muiden laskujen maksaminen on uutta ja hankalaa. Kaikilla nuorilla ei apua löydy omasta lähipiiristä, eikä sellaista ole kuntienkaan mahdollista nykyisillä resursseilla järjestää”, sanoo Hakulinen.

Kohtuuhintaisen asumisen vähentäminen kasvattaa myös nuorten aikuisten eriarvoisuuttaa merkittävästi: ilman
asuntoa yhä useampi nuori on vaarassa syrjäytyä. On myös paljon nuoria, jotka ovat jo ajautuneet haastavaan elämäntilanteeseen. Tällöin vaihtoehdot ovat usein vähissä ja tuki siinä vaiheessa on tulevaisuuden suunnan kannalta elintärkeää. Osalle asukkaista asunnon saaminen on ollut elämässä merkittävä käännekohta, joka on mahdollistanut kokonaan uuden alun.

”Kohtaan työssäni pääkaupunkiseudulla usein nuoria, joilla ei ole kokemusta asumisesta tai tietoa niistä velvoitteista, mitä vuokralla asumisessa vaaditaan”, kertoo Sininauhasäätiön palveluohjaaja Jussi Latva.

”Nuorisosäätiö on antanut näille nuorille mahdollisuuden, ja moni nuori onkin tätä kautta saanut elämänsä ensimmäisen vuokrasopimuksen. Lisäksi nuoria ei jätetä yksin asuntoihinsa vaan heille viedään tarvittavaa tukea muun muassa Sininauha- ja Nuorisosäätiön yhteistyöllä”, jatkaa Latva.

Nuorisosäätiön työn loppuminen ja asumisen tuen vaikeutuminen merkitsisi mittavia riskejä nuorten elämälle ja merkittäviä lisäkustannuksia yhteiskunnalle

Nuorten syrjäytymisen lisääntymisen on laskettu aiheuttavan yhteiskunnallisesti huomattavia lisäkustannuksia niin välittömästi kuin pitkäaikaisvaikutuksinakin. Esimerkiksi Tilastokeskus on arvioinut syrjäytymisestä aiheutuvan nykyisin pienimmilläänkin jo 2,1 miljardin euron vuosittaiset kustannukset. Kaksi kolmasosaa syrjäytyneistä on nuoria.

”Selvityksestä käy ilmi, että Nuorisosäätiöllä on sosiaalialan ammattilaisten ja nuorten asukkaiden keskuudessa erittäin hyvä maine, ja että sen toimintaa pidetään elintärkeänä yhteiskunnassa. Kun myös sen perusta on vakaa ja talous jälleen kunnossa, nytkö sen toiminta sitten pitäisi lopettaa?” kysyy Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine.

”Kun päätöksiä nyt Nuorisosäätiön toiminnan jatkumisesta tehdään, onkin mielestäni hyvä hetki arvioida, tulisiko päättäjien ottaa huomioon myös eri sidosryhmien, kuten kuntien sosiaalitoimien mielipiteet. Myös johtavat lainsäädännön asiantuntijat ovat lausuneet, ettei yleishyödyllisyyden ja nuorten tukemisen jatkamiselle ole mitään estettä”, sanoo Laine.

Selvityksen tausta

Selvityksen toteuttivat Nuorisosäätiön toimeksiannosta tutkijat Katariina Tenhunen ja Panu Erola kesällä 2020. Kyselyyn vastasi 173 asukasta puhelimitse tai verkkolomakkeella. Selvitykseen valittiin maantieteellisesti edustava 10 kohteen otos Nuorisosäätiön niistä kohteista, joissa toiminta on jatkumassa. Joukossa oli viisi kohdetta Helsingistä sekä yksi kohde kustakin Lahdesta, Lappeenrannasta, Orimattilasta, Tampereelta ja Vantaalta.

Lisätietoja tutkimuksesta ja Nuorisosäätiön toiminnasta:

Kimmo Pihlman

Toimitusjohtaja
Nuorisosäätiö
kimmo.pihlman@nuorisosaatio.fi
0400 454 830

Nuorisosäätiö

Nuorisosäätiö tarjoaa vuokrakoteja työssäkäyville ja vasta työelämään hakeutuville 18–29-vuotiaille nuorille aikuisille. Nuorisosäätiön tarkoituksena on kehittää nuorison kasvatustyötä sekä tukea nuorten itsenäistymistä ja aikuistumista. Säätiö tukee nuoria aikuisia itsenäisen asumisen ja elämän alkuun rakennuttamalla ja ylläpitämällä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Nuorisosäätiöllä on noin 3 600 asuntoa, joissa asuu noin 4 500 nuorta.

www.nuorisosaatio.fi