Sähkökatkot eivät häiritse Metsähovin astronomisia havaintoja – uusi varavoimaratkaisu huolehtii sähkönsyötöstä

Metsähovin radiotutkimusasemalla jokainen astronominen havainto pitää saada talteen. Eatonin toimittama varavoimaratkaisu takaa, että alueen lukuisat sähkökatkot eivät häiritse havaintojen tekemistä.

Espoo, 14.1.2021 – Aalto-yliopiston Kirkkonummella sijaitseva Metsähovin radiotutkimusasema on ottanut käyttöön energianhallintayhtiö Eatonin kehittämän UPSG-konttiratkaisun, joka takaa asemalle häiriöttömän sähkönsyötön vuorokauden ympäri. Metsähovilla aiemmin käytetyn UPS-järjestelmän tarjoama varakäyntiaika oli kahdesta kolmeen tuntia, mutta uuden, huoltovapaan UPSG-kontin avulla varakäyntiaika koheni jopa 4–5 vuorokauteen.

Metsähovin radiotutkimusasema on Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio. Se tutkii muun muassa aurinkoa, aktiivisia galakseja ja maapallon pyörimistä 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Jokainen astronominen havainto pitää saada talteen, joten on erityisen tärkeää, että sähkökatkot eivät vaikuta aseman toimintaan. Metsähoviin hankittu UPSG-konttiratkaisu on huoltovapaa, ja sen avulla viikonlopuista selvitään ilman päivystävää teknistä tukea.

”Teemme yhteistyötä muiden radiotutkimusasemien kanssa ympäri maailmaa. Tämä edellyttää, että kaikki asemallamme toimii ja laitteisiin tulee sähköä, vaikka kukaan ei olisikaan paikalla”, Metsähovin laboratorioinsinööri Juha Kallunki sanoo.

Uusi ratkaisu nopeasti käyttöön

Uuden ratkaisun hankinta oli tärkeää etenkin Metsähovin mittauslaitteiden takia. Mittauslaitteet tarvitsevat tehokasta jäähdytystä, ja jäähdytyslaitteet sammuvat heti, jos sähköä ei tule. Kun jäähdytyslaitteet sammuvat, mittauslaitteet lämpenevät liikaa, jolloin automatiikka ajaa ne alas. Liiallisen lämpenemisen seurauksena sammuneen mittauslaitteen uudelleenkäynnistäminen voi kestää jopa 12 tuntia.

Metsähoviin asennettu Eaton UPSG-konttiratkaisu sisältää kontin, varavoimajärjestelmänä toimivan AGCO Powerin AG110kVA-dieselgeneraattorin ja kaksi Eaton UPS 93PM-50kW -laitetta sekä Eaton 50kW/23s-superkondensaattorit. Lisäksi paketti sisältää automaattisen verkonvaihtokeskuksen.

Metsähovi otti uuden kontin käyttöön joulukuussa 2019. Metsähovin vastuulle jäi kontin asennuksen vaatimien perustusten rakentaminen ja liitäntöjen tekeminen kiinteistön sähköverkkoon. Ennen käyttöönottoa Metsähovin väki tutustui kontin toimintaan Eatonin Espoon tehtaalla. Vanhan laitteen korvaaminen, eli yliheitto, saatiin tehtyä kahdessa tunnissa.

”Metsähovissa on ollut viimeisen viiden vuoden aikana usein sähkökatkoja, joten UPS-laitteen pidempi varakäyntiaika on heille ehdottomasti tarpeellinen”, Eatonin myynnin projektipäällikkö Petri Kokkonen sanoo.

Kontti rekisteröi sähkökatkot aiempaa tarkemmin

Myös aiemmat Metsähovin UPS-laitteet ja akustot olivat Eatonin toimittamia.

”Halusimme jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä. Yksi valintakriteereistä oli se, että Eatonin laitteet tulevat läheltä Espoon tehtaalta”, Kallunki kertoo.

Vuoden verran käytössä ollut UPSG-kontti on toiminut moitteetta. Uuden järjestelmän myötä Metsähovi pystyy saamaan tarkempaa tietoa sähkökatkoista. Lisäksi kontin voi tarvittaessa siirtää tontilla toiseen paikkaan.

”Eatonin UPSG parantaa radiotutkimusasemamme käytettävyyttä ja luotettavuutta. Valitsimme UPSG-kontin myös siksi, että haluamme olla edelläkävijöitä uuden teknologian käyttäjinä”, Kallunki kertoo.

Kuvia medialle: www.kuvat.fi/YFCKG6PX7V

Lisätietoja

Petri Kokkonen, myynnin projektipäällikkö, Eaton, PetriKokkonen@Eaton.com, 045 657 7622

Juha Kallunki, laboratorioinsinööri, Metsähovin radiotutkimusasema, Aalto-yliopisto, juha.kallunki@aalto.fi, 029 442 4852

Eaton on globaali, johtava energialiiketoiminnan asiantuntija. Eatonilla on vahvaa paikallista sovellusosaamista sähkönjakelussa ja suojaamisessa, sähkönsyötön varmistamisessa ja energiavarastoinnissa, sähkönlaadussa sekä sen hallinnassa ja automatisoinnissa, turvallisuuden takaamisessa rakenteellisissa ratkaisuissa sekä vaativissa ympäristöratkaisuissa. Kokonaispalveluiden, kanavien, integroidun digitaalisen alustan ja näkemysten avulla Eaton tukee toimialoja ympäri maailmaa ja auttaa asiakkaitaan ratkaisemaan kriittisimmät sähkönhallintaan liittyvät haasteet.

Eatonin tehtävänä on parantaa elämänlaatua ja ympäristöä virranhallintateknologioiden ja -palveluiden avulla. Tarjoamme kestävään kehitykseen perustuvia ratkaisuja, jotka auttavat asiakkaitamme hallinnoimaan sähköistä, hydraulista ja mekaanista voimaa – turvallisemmin, tehokkaammin ja luotettavammin. Eatonin vuoden 2019 liikevaihto oli 21,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria, ja myymme tuotteita asiakkaillemme yli 175 maassa. Eatonilla on noin 93 000 työntekijää. Lisätietoja osoitteessa Eaton.com.