Rittal auttaa Cimcorpia valloittamaan maailmaa – ”Epäseksikäs peltikaappi onkin tärkeä sisällönturvaaja”

Suomalainen robotiikkayhtiö Cimcorp Oy on viime vuosina tehnyt satojen miljoonien eurojen jakelu- ja keräilyautomatiikan kauppoja mm. Saksaan ja Espanjaan. Yhtiön robotiikkaa käytetään jo 40 maassa. Cimcorp on yli neljännesvuosisadan ajan luottanut laitteistoasennuksissaan Rittalin laitteistokaappeihin.

Helsinki, 7.4.2021 – Cimcorp on todellinen suomalainen menestystarina. Toiminta sai alkunsa jo 1970-luvulla Rosenlewin automaatio-osastona. Cimcorp Oy perustettiin vuonna 1986. Kuluneiden vuosien aikana yhtiö on toimittanut robotiikkaa yli 40 maahan.

Cimcorp oli aiemmin erikoistunut rengasteollisuuteen, mutta on viime aikoina myynyt myös laajoja logistiikka- ja jakeluautomaatiojärjestelmiä mm. saksalaisille ja espanjalaisille megaluokan elintarvikeketjuille, kuten Edeka, Mercadona ja Alimerka.

Kansainvälinen kysyntä onkin niin suurta, että Cimcorp on perustanut tytäryhtiöt USA:han, Kanadaan, Intiaan ja Espanjaan. Suomessa Cimcorpin asiakkaita ovat mm. Posti, Valio, Hartwall, Fazer ja Olvi.

Epäseksikäs peltikaappi onkin tärkeä sisällönturvaaja

Osana tätä menestystarinaa on ensi ajattelemalta epäseksikäs, yleensä harmaa, Rittalin peltikaappi tai kotelo. Siitä ei itsessään löydy varsinaista älyä, mutta se tarjoaa luotettavaa suojaa arvokkaan automaatiojärjestelmän eri komponenteille. Sisällönturvaajan tehtävissä Rittalin kaapit ovat alansa valioita.

”Olemme lähteneet siitä, että käytämme parhaita saatavilla olevia tuotteita. Rittal on hyvästä syystä markkinajohtaja Euroopassa”, sanoo Cimcorpin hankintapäällikkö Marko Isoviita.

”Rittalin kaapeissa on tarkkaan määritellyt sukupolvet, kuten Mersuissa. Ostoa ja suunnittelua helpottaa se, että kaapin malli ei vaihdu kesken projektin”, Isoviita sanoo.

Kelpaa kaikkialla maailmassa

Cimcorpin sähkösuunnittelun team leader Jani Lukkari kiittelee Rittalin tuotteiden sopivuutta kaikkialle.

”Rittal tarjoaa tarvittavat koot, ja tuotteet täyttävät eri markkinoiden standardit. Euroopassa on omat standardit, ja viemme paljon Pohjois-Amerikan markkinoille, missä käytetään UL-standardia. Vientiä on paljon myös Intiaan, Kiinaan, Thaimaahan ja muualle Aasiaan”, Lukkari luettelee.

”Olen ollut 26 vuotta Cimcorpilla, ja olemme aina käyttäneet Rittalin tuotteita. Ei ole ollut syytä kääntyä muiden puoleen.”

Hyvää yhteistyötä

Lukkari kertoo, että Cimcorp käyttää sähkösuunnittelussa Eplan-suunnitteluohjelmistoa, ja Rittalin kaapit ja kotelot ovat suunnittelujärjestelmän komponenttikirjastossa.

”Tämä auttaa suunnittelutyötä huomattavasti. Automaatiojärjestelmän varsinainen suunnittelu kestää kuukausia, isoissa kokonaisuuksissa puoli vuottakin. Suunnittelua tarvitaan lisäksi koko projektin ajan, sillä asennusvaiheessa voidaan tehdä parannuksia tai muita muutoksia”, Lukkari sanoo.

Isoviita kiteyttää asian: ”Rittalin tuotteet toimivat kuin se usein mainittu junan vessa. Yhteistyö Rittalin kanssa on kaikin puolin sujunut hyvin, ja olemme oikein tyytyväisiä.”

”On ollut hienoa, että olemme saaneet olla mukana Cimcorpin huikeassa menestystarinassa tuotteidemme avulla”, sanoo Rittalin aluepäällikkö Hannu Poussu.

”Olemme ylpeitä siitä, että meidän kaappimme ja kotelomme suojaavat Cimcorpin edistyksellistä automaatioteknologiaa eri puolilla maailmaa. Cimcorpin ja Rittalin yhteistyö on aina ollut erittäin sujuvaa, ja näen sen jatkuvan yhtä hyvänä myös tulevaisuudessa”, Poussu sanoo.

Kuvia: www.kuvat.fi/XE6VRZCKNJ

Yhteystiedot:

Hannu Poussu
050 3270 319
poussu.h@rittal.fi
www.rittal.fi

Rittal Oy

Rittal on maailman johtava sähkökytkentä- ja IT-laitekaappien valmistaja sekä konesalien rakentaja, jonka korkealaatuisiin tuotteisiin luottavat teollisuus- ja IT-yritykset kaikilla mantereilla. Vuonna 1961 Saksasta alkanut menestystarina perustuu alan aktiivisempaan tuotekehitykseen, testattuun turvallisuuteen sekä tuhansiin modulaarisiin, yhteensopiviin tuotteisiin, joista asiakkaalle voidaan rakentaa aina sopiva ratkaisu. Rittal on suurin yritys maailmanlaajuisessa Friedhelm Loh Groupissa, jolla on 10 000 työntekijää ja jonka liikevaihto oli yli 2 miljardia euroa vuonna 2020. Suomen maayhtiö työllistää yli 50 alan ammattilaista, joiden vahvuuksia ovat asiakaslähtöinen suunnittelu ja avaimet käteen -toimitukset pitkällä kokemuksella.