Pikajuoksija Lotta Kemppinen kannattaa ”tavisruokavaliota” – lautasella kotimaista kauraa eksoottisten ainesten sijasta

Lotta Kemppinen on olympialaisiin tähtäävä nuori huippu-urheilija, mutta syö tavallisemmin kuin moni muu. Myllärin® kanssa yhteistyötä tekevän pikajuoksijan ruokakaapeista löytyy suomalaista perusruokaa, ja kauraa on Kemppisen lautasella monessa eri muodossa päivän aikana.

Oikea ruokavalio on yksi urheilijan menestymiselle välttämättömistä kulmakivistä. Tärkeää onkin juuri se, ettei pingota liikaa, pikajuoksija Lotta Kemppinen toteaa. Oleellista on monipuolisuus ja ateriarytmi, ja herkkujakin saa syödä, elintarviketieteitä urheilun rinnalla opiskeleva Kemppinen linjaa.

”En suosi syömisessäni ehdottomuuksia. Äärimmäisyyksiin viety ruokavalio ei enää paranna suorituskykyä, vaan saattaa jopa heikentää sitä”, Kemppinen toteaa.

Kemppinen aloitti yhteistyön Helsingin Myllyn Myllärin-tuotteiden kanssa, koska kaura on hänen mielestään tärkeä osa tasapainoista ruokavaliota. Lisäksi kaura on kotimaista, mikä merkitsee Kemppiselle paljon.

”Yhteistyö Myllärin kanssa sopii arvoihini, koska kyseessä on suomalaisen perheyrityksen tuotesarja. Minulle on tärkeää, että pystyn seisomaan tuotteiden takana, ja kauratuotteet ovat monipuolisen ruokavalion terveellisiä ja tärkeitä peruspalikoita”, Kemppinen kertoo.

”Lotta on erinomainen esikuva ja hänen arvonsa sopivat täydellisesti Myllärin® brändiin: luonnollisuus, aidot raaka-aineet ja suomalainen sisu”, Helsingin Myllyn markkinointijohtaja Riitta Salenius-Mela sanoo.

Viljojen välttely ei kuulu tapoihin

Yhteistyö kauratalon kanssa sopiikin nuoren urheilijan arvoihin hyvin myös sen puolesta, mitä Kemppisen ruokakaapeista löytyy. Kaurapuuro, mysli ja tuorepuuro maistuvat, ja puuron hän valmistaa aina kattilassa: silloin maku on yksinkertaisesti paljon parempi. Kemppinen ei pelkää viljoja eikä välttele hiilihydraatteja.

”Viljat ovat osa monipuolista ruokavaliota, ja hiilihydraatteja tarvitaan, jotta jaksaa urheilla. Leivon jopa itse leipää silloin, kun vain ehdin”, Kemppinen toteaa.

Suomalaisella perusruoalla pärjää pitkälle jopa huippu-urheilussa. Moni ei-kilpaurheilijakin saattaa etsiä terveellistä ruokavaliota liian eksoottisista aineksista. Ravitsevaan ja suorituskykyä tukevaan ruokavalioon ei tarvita kaukaa tuotavia chiasiemeniä tai gojimarjoja.

”Terveellisyys voi löytyä tosi läheltä, eikä sen saavuttaminen vaadi välttämättä suuria muutoksia. Tärkeintä ovat pienet päätökset joka aterialla”, Kemppinen sanoo.

Tähtäimessä Pariisin olympialaiset

Tasapainoisesta ruokavaliosta on ollut hyötyä urheilu-uralla. Vuonna 1998 syntynyt Kemppinen sijoittui 100 metrin juoksussa kuudenneksi Gävlen alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2019, ja Kalevan kisoissa hän nappasi 100 metrillä kultaa ja 200 metrillä pronssia. Aikuisten Suomi−Ruotsi-maaottelussa Kemppinen kilpaili ensimmäisen kerran 2019.

Aiemmin Kemppinen oli moniottelija, mutta nykyään hän keskittyy vain pikajuoksuun. Seuraava isompi etappi on debyytti aikuisten EM-kisatasolle Pariisin EM-kisoissa ensi kesänä.

”Jos kehitys jatkuu, totta kai haluan päästä myös MM- ja olympiatasolle. Toivottavasti edessä ovat myös Pariisin olympialaiset vuonna 2024”, Kemppinen virnistää.

”Olemme innolla tukemassa Lottaa eteenpäin: suomalaisella kauraenergialla kohti voittoa!” Salenius-Mela toteaa.


Kuvia
Lotta Kemppisestä voi ladata täältä: www.kuvat.fi/QNJ6PXH9CK


Lisätietoja:

Riitta Salenius-Mela
Markkinointijohtaja
Helsingin Mylly
p. 040 500 984
riitta.salenius-mela@helsinginmylly.fi

 

Helsingin Mylly Oy on suomalainen perheyritys, joka kehittää, valmistaa ja markkinoi erilaisia viljatuotteita niin kuluttajille, suurkeittiöille kuin teollisuudelle. Yritys on Suomen suurin kotimaisen luomuviljan jalostaja ja merkittävä erilaisten viljatuotteiden viejä. Tuotemerkkejämme ovat Myllärin ja Helsinki Mills. www.myllarin.fi