Nyfosa ostaa liikekiinteistöjä Suomen maakuntakeskuksista yhteensä 75,9 miljoonalla eurolla

Nyfosa Finland on ostanut kahdessa eri kaupassa liike- ja toimitilakiinteistöjä Jyväskylästä, Lappeenrannasta ja Kuopiosta. Kauppojen arvo on yhteensä 75,9 miljoonan euroa. Kiinteistöjen vuotuinen vuokra-arvo on noin 9,9 miljoonaa euroa.

Jyväskylässä ja Lappeenrannassa sijaitsevia kohteita on yhteensä kuusi, ja niiden kokonaispinta-ala on 46 000 neliömetriä. Kiinteistöistä viisi sijaitsee Jyväskylän keskustassa, mikä vahvistaa Nyfosan jo olemassa olevaa kiinteistötarjontaa alueella. Lappeenrannan kiinteistöt koostuvat yliopiston vieressä sijaitsevista toimistorakennuksista. Kiinteistöjen vuokralaisina on moninaisia ja vakaita toimijoita, joista merkittävimpiä ovat Nordea sekä IT-yhtiö Solteq. Kiinteistöjen keskimääräinen jäljellä oleva vuokra-aika on 1,5 vuotta ja suuri osa vuokrasopimuksista on solmittu toistaiseksi voimassa olevina kuuden ja 12 kuukauden irtisanomisajoilla. Vuokrausaste on 89 prosenttia. Kaupanteko on kaavailtu tämän vuoden marraskuun 30. päivälle, lukuun ottamatta yhtä kiinteistöä, jonka osalta kaupanteon on suunniteltu ajoittuvan vuoden 2022 ensimmäiselle neljännekselle.

Kuopiossa kaupan kohteena olevat kiinteistöt sijaitsevat kaupungin keskustan eteläpuolella Siikarannassa. 21 tuhannen neliömetrin kiinteistökanta on moninainen ja sen suunnitteilla olevat rakennusoikeudet mahdollistavat kiinteistöjen merkittävän kehityksen. Keskimääräinen jäljellä oleva sopimuskausi on 4,8 vuotta ja kiinteistöjen vuokrausaste on 99 prosenttia. Kaupat tehtiin 1. lokakuuta 2021.

”Yhteistyömme Nyfosan kanssa Suomessa jatkaa yhä vahvistumistaan. Näiden kauppojen myötä jalansijamme Jyväskylässä vakiintuu, ja samalla olemme lisänneet sijoitussalkkuumme houkuttelevia ja hyvätuottoisia kiinteistöjä. Suomen markkinoilta tehtyjen kiinteistökauppojen arvo on yhteensä noin 340 miljoonaa euroa,” Brunswickin Suomen maajohtaja Hanna Rauhala kommentoi.

 


Lisätietoja:

Hanna Rauhala, Suomen maajohtaja, Brunswick Real Estate
p:
+358 40 029 7312
e:
hanna.rauhala@brunswickrealestate.com

 

Brunswick Real Estate
Brunswick Real Estate on markkinajohtaja Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoilla. Brunswick tarjoaa omaisuudenhallintaa kiinteistösijoituksilla ja lainarahoituksella. Brunswick rakentaa itsenäisiä, kestävän kehityksen sijoitusalustoja, keskittyen yksilöityihin sijoitusstrategioihin läheisessä yhteistyössä pohjoismaisten ja kansainvälisten sijoittajien kanssa. Brunswickin hallinnoiman kiinteistövarallisuuden arvo on 5 miljardia euroa, ja tiimiin kuuluu noin 60 henkilöä Tukholmassa, Helsingissä ja Kööpenhaminassa. www.brunswickrealestate.com

 

Nyfosa
Nyfosa är ett transaktionsintensivt fastighetsbolag som skapar värde genom att bygga hållbara kassaflöden och ständigt utvärdera nya affärsmöjligheter. Vår opportunistiska investeringsstrategi möjliggör förvärv i hela Sverige och i olika kategorier, men vi prioriterar kommersiella fastigheter i tillväxtkommuner. Fastigheterna förvaltar och utvecklar vi i nära samarbete med hyresgäster och omgivande samhälle med perspektivet att hållbarhet och lönsamhet hör ihop. Per den 31 december 2020 uppgick Nyfosas fastighetsvärde till cirka 29,4 MDSEK. Nyfosas aktie är noterad på Nasdaq Stockholm Large Cap sedan 2018. Läs mer på www.nyfosa.se.