Närpiön Vihanneksen tuotteet kulkevat CHEPin lavoilla, jotka tukevat kiertotaloutta

Närpiön Vihannes vaihtoi kertakäyttöiset puolilavat ja FIN-lavat CHEPin vuokralavoihin. Maan johtava tomaattien toimittaja on muuttanut toimintaansa vauhdilla ekologiseksi. Kertakäyttöisistä lavoista eroon pääseminen tukee Närpiön Vihanneksen ympäristötavoitteita.

Närpiön Vihannes siirtyi kertakäyttöisistä puolilavoista CHEPin vuokrattaviin puolilavoihin kesällä 2018. Kiertotalouden mukaiset kuljetuslavat tukevat Närpiön Vihanneksen ympäristötavoitteita. Eniten CHEP-lavoja osuuskunta hyödyntää kurkkupuolella, jossa käytössä ovat CHEPin puolilavat. Myös FIN-lavojen puolella lavat ovat vaihtuneet CHEPin lavoihin.

”Siirryimme CHEPin FIN-lavatyyppiin keväällä 2019 ja korvasimme FIN-vaihtolavat. FIN-vaihtolavan lavakanta on ollut haasteellinen jo pidemmän aikaa, ja lavojen saatavuus on ollut heikko. Sen vuoksi päädyimme CHEPin FIN-vuokralavaan”, Närpiön vihanneksen toimitusjohtaja Stefan Skullbacka sanoo.

Närpiön Vihannes on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Osuuskunta myi viime vuonna kaiken kaikkiaan noin 23 miljoonaa kiloa vihanneksia, joista tomaatin osuus oli 13 miljoonaa kiloa ja kurkun 7 miljoonaa kiloa.

Kaikki tavarat, joita viljelijät tuottavat, käsitellään keskitetysti yhdessä pakkaamossa, josta tuotteet lähtevät eteenpäin.

”Pakkaamisen ja logistiikan lisäksi myös osuuskunnan markkinointi, myynti ja tuotekehitys ovat osuuskunnan vastuulla, jotta viljelijät saavat keskittyä omaan ydinosaamiseensa, eli viljelyyn”, Skullbacka sanoo.

Kasvihuoneissa viljellään nyt kestävästi

Kasvihuoneviljelyn toimiala on muuttunut Suomessa ripeästi. Esimerkiksi kotimaisen tomaatin hiilijalanjälki oli vielä kymmenen vuotta sitten 5 kiloa hiilidioksidia tuotekiloa kohden, viimeisimmän tutkimuksen mukaan* vuonna 2017 hiilijalanjälki oli enää 2,6 kiloa hiilidioksidia tuotettua kiloa kohden.

Ympäristöteot ovat koko kasvihuoneviljelyn toimialalle tärkeä askel kohti toiminnan kestävyyttä. Siksi myös yritysten yhteistyökumppaneiden ekologisuus on tärkeää.

”Tällä hetkellä olemme rakentamassa ISO 14 000 -standardin mukaista ympäristöjärjestelmää. CHEPin vuokralavat tukevat tavoitteitamme ympäristöasioissa”, Skullbacka sanoo.

Vuokralavat helpottavat yhteistyötä asiakkaiden kanssa, sillä lavoja ei tarvitse erikseen palauttaa, vaan asiakkaat voivat jatkaa samojen lavojen käyttöä. Vuokralavat toimivat myös kertakäyttölavoja paremmin automatisoiduissa järjestelmissä – niin Närpiön Vihanneksen omissa kuin keskusliikkeidenkin varastoilla.

”Vuokralavojen avulla olemme myös päässeet aikaa vievästä lavojen hankintarutiineista eroon”, Skullbacka kertoo.

*Lähde: Luonnonvarakeskuksen tutkimus kasvihuoneiden ilmastovaikutuksista >>

Lisätietoja:
Maria Sandelin
Sales & Marketing Manager
+358 50 359 2582
maria.sandelin@chep.com

CHEP
CHEP kuljettaa enemmän tavaraa, useammille ihmisille ja useampiin paikkoihin kuin mikään toinen organisaatio. Sen kuormalavoista, laatikoista ja konteista muodostuu globaalin toimitusketjun näkymätön selkäranka. Maailman suurimmat tuotemerkit luottavat yhtiöön kuljettaakseen tavaransa tehokkaammin, vastuullisemmin ja turvallisemmin. CHEPin toiminta perustuu alustojen jakamiseen ja uudelleen käyttöön eli niin sanottuun poolaukseen. CHEP palvelee ensisijaisesti nopeasti liikkuvien kulutustarvikkeiden (esim. kuivat elintarvikkeet, einekset sekä terveys- ja hygieniatuotteet), tuoretuotteiden, virkistysjuomien sekä vähittäis- ja yleistuotteiden aloja. CHEPin asiakkaita ovat mm. Procter&Gamble, Sysco, Kellogg’s ja Nestlé.
CHEPillä on noin 11 000 työntekijää, ja se omistaa noin 300 miljoonaa kuormalavaa, laatikkoa ja konttia, joita se toimittaa yli 750 palvelukeskuksen muodostaman verkoston kautta. CHEP on osa Brambles-konsernia, joka toimii yli 55 maassa. Laajinta konsernin toiminta on Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopassa. Lisätietoja CHEPistä osoitteessa www.chep.com ja Bramblesista osoitteessa www.brambles.com.