Koronarahoituksella syntyi uusi innovaatio hoivalaadun parantamiseen

Sofigate tähtää kotimarkkinoiden lisäksi vientiin

Liiketoiminnan ja teknologian yhdistämiseen erikoistunut Sofigate on kehittänyt hoivapalveluille uuden laadunvarmistusratkaisun, joka parantaa sekä hoivan laatua että palveluiden tuottavuutta. Alustaratkaisu kattaa laadun ohella palvelukokonaisuuden johtamisen ja sidosryhmien välisen ajantasaisen vuorovaikutuksen.

”Palveluntuottajilla ei ole ollut keinoa valvoa hoivan laatua riittävästi, eikä mahdollisuutta viestiä siitä kunnolla. Uusi laadunvarmistusratkaisu tekee ensi kertaa hoivapalvelun laadun läpinäkyväksi. Johto pystyy ennakoimaan ja ennaltaehkäisemään puutteita, millä parannetaan ja kehitetään hoivan laatua. Kun erinomainen palvelun laatu tehdään näkyväksi, lisää se alan vetovoimaa ja hyvien työntekijöiden saatavuutta”, Sofigaten sote-liiketoiminnan johtaja Anne-Marie Hovi kertoo.

SofiCare-palveluportaalin avulla sekä asiakkaat että heidän läheisensä viestivät vaivattomasti ja saavat reaaliaikaisesti tietoa esimerkiksi epidemian aikaisesta suojautumisesta tai rokotusaikatauluista ja osallistuvat itse palveluiden laadun kehittämiseen. Asiakkaat, omaiset, henkilökunta, johto ja alihankkijat kuuluvat laadunvarmistuksen kokonaisuuteen.

”Innovaatiomme parantaa palveluntuottajien kannattavuutta samalla, kun laatu paranee. Palvelutuottajat saavat näkymän ja pystyvät viestimään sekä koetusta laadusta että niin sanotuista kovista laatukriteereistä kuten hoitajamitoituksesta reaaliaikaisesti. Kaikki palvelutuotannon osat kuten asuminen, ruoka, siivous ja vapaa-ajantoiminta voidaan yhdistää ja niiden laatua tarkastella kokonaisuutena”, Anne-Mari Hovi sanoo.

Business Finlandin rahoituksella suuri merkitys

Sofigate käytti tuotekehitykseen Business Finlandin korona-aikana myöntämää häiriötilannerahoitusta, jolla oli hankkeessa ratkaiseva merkitys. Vastaavaa tuotetta ei ole markkinoilla Suomessa, eikä tiettävästi missään muuallakaan.

Uutta on se, että laatua varmistetaan teknologiavusteisesti selkeän käyttöliittymän kautta, kun sitä nyt tehdään käsityönä moniportaisesti. Ratkaisu soveltuu yhtä hyvin pienille toimijoille kuin kansainvälisille alan suuryrityksille.

”Sofigaten innovaatio on erinomainen esimerkki siitä, mitä Business Finlandin rahoituksella voi saada aikaan. Business Finland ja sen Smart Life Finland -ohjelma pyrkivät hyödyntämään digitalisaation mahdollisuuksia terveysteknologiassa. Haluamme edistää ratkaisuja, joilla on merkittävää kansainvälistä kasvupotentiaalia ja jotka vahvistavat samalla suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa”, Business Finlandin ohjelmapäällikkö Kari Klossner kuvaa julkisen puolen roolia kehitystyössä.

Sofigate ottaa hinnoittelussaan huomioon sen, että tuotetta on kehitetty julkisella tuella.

”Business Finland auttaa meitä menestymään markkinoilla, joten haluamme kantaa yhteiskunnallista vastuuta ja laittaa hyvän kiertämään”, Sofigaten Anne-Mari Hovi vakuuttaa.

”Hoiva-alan haasteet kasvavat väestön ikääntyessä, ja ihmiset kaipaavat enemmän ja parempaa tietoa omasta terveydestään ja palveluiden laadusta. Teknologian avulla pystytään vastaamaan korkeisiin laatuvaatimuksiin. Sofigaten innovaatio on yksi osoitus suomalaisesta terveysteknologian osaamisesta, joka tuottaa lupaavia ratkaisuja sekä kotimaiseen terveydenhuoltojärjestelmään että vientiin”, Kari Klossner sanoo.

Kuva: Anne-Marie Hovi / Sofigate

Lisätiedot:
Anne-Marie Hovi, sote-liiketoiminnan johtaja, Sofigate
Puh. 040 570 2383, anne-marie.hovi[a]sofigate.com

Sofigate on bisnesteknologian muutokseen erikoistunut asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme kehittämään liiketoiminnan ja teknologian yhteispeliä: suunnittelemaan, rakentamaan ja toteuttamaan liiketoimintaa tukevia teknologiaratkaisuja. Hyödynnämme edelläkävijöiden alustoja, kuten ServiceNow, Salesforce, Oracle, SAP ja Google Cloud. Palveluksessamme on 600 johtamisen ja bisnesteknologian ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.