Korona säikäytti suomalaiset pois hammaslääkäristä – Seuraukset voivat olla vakavia

Hammaslääkärien mukaan huolestuttavan suuri joukko suomalaisia on peruuttanut tai lykännyt hammastarkastuksessa käymistä kevään koronakuukausina. Hoitamattomat suunterveyden ongelmat voivat altistaa muille sairauksille.

”Noin viidesosa suomalaisista aikuisista kärsii hampaiden kiinnityskudossairaudesta, ja lisäksi heillä on muitakin kroonisia suun tulehduksia. Ne ovat usein täysin oireettomia, minkä vuoksi on tärkeää käydä hammaslääkärissä säännöllisesti”, Oralin erikoishammaslääkäri ja lääketieteellinen päällikkö Erika Laukkanen sanoo.

Kaikkia suunterveyden ongelmia ei voi havaita itse.  Hoitamattomina ne altistavat myös muille terveysongelmille.

Hoitamattomat suun tulehdukset lisäävät osaltaan koko kehon matala-asteista tulehdusta, jolla on vaikutuksia yleisterveyteen. Sen on todettu olevan riskitekijä esimerkiksi sydänsairauksille. Lisäksi hoitamaton suu voi heikentää monien pitkäaikaissairauksien, kuten diabeteksen, hoitotasapainoa.

”Pahimmillaan suun tulehdukset voivat levitä niin, että tarvitaan jopa sairaalahoitoa”, Laukkanen varoittaa.

Hammaslääkäriasemilla noudatetaan tarkkaa hygieniaa

Hammaslääkäriasemilla on aina kiinnitetty huomiota hygieniaan erityisen tarkasti, mutta koronavirusepidemian myötä siihen on panostettu vielä entistäkin enemmän. Alan standardien mukaan normaaleihin toimenpiteisiin kuuluvat potilaskohtaiset suojaimet ja kaikkien käytettävien instrumenttien sterilointi sekä hoitohuoneiden desinfiointi jokaisen asiakkaan jälkeen. Näitä ohjeita Oralissa noudatetaan erittäin tarkasti. Lisäohjeistusta on annettu muun muassa asiakastilojen turvallisuutta koskien, esimerkiksi yleisten tilojen pintoja pyyhitään nyt normaalia useammin.

Ohjeistuksia on annettu myös asiakkaille.

”Asiakkaita on kehotettu saapumaan paikalle vasta juuri ennen omaa vastaanottoaikaa, jotta voitaisiin välttyä turhalta oleskelulta hammaslääkäriasemilla. Osassa toimipisteitä riskiryhmään kuuluvia asiakkaita on ohjeistettu odottamaan omaa aikaansa toimipisteen ulkopuolella. Hoidettavien potilaiden tulee myös olla täysin terveitä”, Oralin lääketieteellinen johtaja Petra Kari listaa toimenpiteitä.

Hygieniatoimenpiteet ja -ohjeistukset ovat olleet riittäviä, sillä Suomen suunterveydenhuollossa ei ole tähän mennessä tiedossa koronavirustartuntoja, jotka olisivat tulleet henkilökunnalta potilaaseen tai potilaasta henkilökuntaan.

Karin mukaan myös riskiryhmäläiset voivat uskaltautua turvallisin mielin hammashoitoon.

”Itse hoitaminen ei aiheuta riskiä koronatartunnan suhteen, mutta vastaanotolle siirtyessä ja yleisissä tiloissa tulee noudattaa varovaisuutta. Riskiryhmäläisten, kuten tietysti muidenkin potilaiden, on kiinnitettävä huomiota hyvään hygieniaan vastaanotolle saapuessa ja siellä ollessa. Hyvä käsi- ja yskimishygienia on muistettava joka tilanteessa”, Kari summaa.

Faktaboksi:
Viisi syytä, joiden vuoksi hammaslääkäriin tulisi mennä nopeasti

  • Hammassärky, etenkin jos siihen liittyy turvotusta, suunavausrajoitusta tai kuumetta.
  • Suussa on haavauma, joka ei parane viimeistään kahdessa viikossa.
  • Erilaiset hammastapaturmat ja lohkeamat.
  • Keskeneräisiä hoitoja, kuten juuri- tai oikomishoitoa, on tärkeää jatkaa, jotta ei tule isompia ongelmia.
  • Jos edellisestä hammaslääkärikäynnistä on vierähtänyt suunniteltua pidempi aika

Lataa kuvia tästä

Lisätietoja:

Petra Kari
Lääketieteellinen johtaja
puh. 050 505 6590
petra.kari@oral.fi

Erika Laukkanen
Erikoishammaslääkäri ja lääketieteellinen päällikkö
puh. 050 338 1207
erika.laukkanen@oral.fi

Oral Hammaslääkärit Oyj on Suomen suurin yksityinen suun terveydenhuollon palveluja tarjoava ketju, jossa työskentelee yli 1600 alan ammattilaista. Oral toimii lähes 70 toimipisteessä ja konserniin kuuluu myös Oral Hammaslaboratorio Oy. Oral on osa kansainvälistä Colosseum Dental Groupia, jonka ainoa edunsaaja on Jacobs Foundation -hyvätekeväisyyssäätiö. Säätiö tukee lasten ja nuorten kehittymistä maailmanlaajuisesti.