Eaton 3S Mini suojaa älykodin verkkoyhteyden pieniltä sähkökatkoilta

Espoo, 27. lokakuuta 2021 – Energianhallintayhtiö Eaton on julkistanut edullisen ja pienikokoisen 3S Minin, joka varmistaa etätyöläisten ja älykotien laitteiden toiminnan lyhyiden sähkökatkojen aikana.

Etätyön aikakaudella yhä useampi palaveri tai koulutus vedetään työntekijän kotoa, jossa ei ole toimistoilla usein käytettävää varmistusta sähkölaitteille. Tällöin pienikin sähköverkon häiriö voi aiheuttaa esimerkiksi sen, että yhteys internetiin katkeaa, kun lyhyille sähkökatkoille herkkä laajakaistaliittymän modeemi käynnistyy uudelleen.

”3S Minin turvatessa sähkönsaannin ei käyttäjä esimerkiksi putoa linjoilta kesken Teams-palaverin. Tärkeissä palavereissa, muun muassa koulutusta vetäessä voi esittäjän vaikeneminen kesken kaiken olla äärimmäisen kiusallista. 3S Minin avulla ei riskiä tällaisesta ole”, sanoo Eatonin tuotepäällikkö Sami Hartikainen.

Tarvittaessa taskuun sujahtava 3S Mini on fyysisiltä mitoiltaan kaikkein pienin Eatonin kotikäyttöön tarkoitetuista sähköverkon toiminnan varmistavista, ns. UPS-laitteista. Se on sekä tyylikäs että käytännöllinen. Laite sulautuu kodin sisustukseen vaivattomasti, on käytännössä äänetön, eikä vaadi erityistä kaapelointia tai tilavaa asennuspaikkaa.

Sähkökatkon sattuessa 3S Mini antaa virtaa siihen kytketylle laitteelle akustaan ja pitää sen toimintakunnossa. Se kykenee esimerkiksi pitämään IP-kameran käynnissä jopa viisi tuntia tai laajakaistaliittymän wifi-tukiaseman noin kaksi tuntia.

”Kaupungeissa moni ei suojaudu sähkökatkoksilta sen kummemmin, sillä taajamien sähkökatkot ovat usein hyvin lyhyitä, käytännössä pieniä räpsyjä. Se ei ole haitaksi esimerkiksi jääkaapille, mutta voi aiheuttaa etätyöläiselle harmaita hiuksia nettiyhteyden katketessa. Kannettava tietokone saa kyllä virtaa omasta akustostaan, mutta se ei pelasta nettiyhteyttä”, Hartikainen jatkaa.

3S Minin käyttöönotto on erittäin helppoa: varmistusta kaipaava laite ottaa virtansa siitä pistorasiaan kytketyn virtalähteen sijaan. Valittavana on neljä lähtöjännitettä (9 V, 12 V, 15 V ja 19 V) ja laitteen mukana tulee neljä virtaliitintä, jotka ovat yhteensopivia useimpien laitteiden kanssa.

Oletuksena 3S Mini toimii 12 voltin jännitteellä, joka sopii useisiin kotona oleviin laitteisiin, mutta jännite voidaan vaihtaa tarvittaessa. Valittu jännite näkyy laitteen kyljessä olevista LED-valoista.

Eaton 3S Mini tulee saataville lokakuun aikana Eatonin virallisten jälleenmyyjien kautta. Lisätietoja osoitteessa www.eaton.fi/3Smini.

Mediayhteydet: eaton@kaikuhelsinki.fi

Eaton on globaali, johtava energialiiketoiminnan asiantuntija. Eatonilla on vahvaa paikallista sovellusosaamista sähkönjakelussa ja suojaamisessa, sähkönsyötön varmistamisessa ja energiavarastoinnissa, sähkönlaadussa sekä sen hallinnassa ja automatisoinnissa, turvallisuuden takaamisessa rakenteellisissa ratkaisuissa sekä vaativissa ympäristöratkaisuissa. Kokonaispalveluiden, kanavien, integroidun digitaalisen alustan ja näkemysten avulla Eaton tukee toimialoja ympäri maailmaa ja auttaa asiakkaitaan ratkaisemaan kriittisimmät sähkönhallintaan liittyvät haasteet.

Eatonin tehtävänä on parantaa elämänlaatua ja ympäristöä virranhallintateknologioiden ja -palveluiden avulla. Tarjoamme kestävään kehitykseen perustuvia ratkaisuja, jotka auttavat asiakkaitamme hallinnoimaan sähköistä, hydraulista ja mekaanista voimaa – turvallisemmin, tehokkaammin ja luotettavammin. Eatonin vuoden 2020 liikevaihto oli 17,9 miljardia Yhdysvaltain dollaria, ja myymme tuotteita asiakkaillemme yli 175 maassa. Eatonilla on noin 92 000 työntekijää. Lisätietoja osoitteessa Eaton.com.