BAE Systems ja Patria juhlistavat Hawk-harjoitushävittäjän 40 vuoden taivalta Suomessa

Ensimmäiset Hawk-lentokoneet saapuivat Suomeen 16. joulukuuta 1980. Lentävässä luokkahuoneessa on siitä lähtien koulutettu suomalaisia lentäjiä nopeiden suihkuhävittäjien ohjaimiin.

Ensimmäisen lentokoneen, HW-302, lensivät Iso-Britannian Dunsfoldista Poriin majuri Paavo Janhunen ja insinöörimajuri Keijo Kokko. Tänä päivänä Hawk on edelleen tärkeä osa ilmavoimien koulutusta ja myös taitolento-osasto Midnight Hawksin näytöskone.

Patria on päivittänyt konetta jatkuvasti ja varmistanut, että Hawkeilla on koulutettu uuden sukupolven lentäjiä samalla kun ylläpitokustannukset on pidetty hallinnassa. BAE Systemsillä on kunnia saada työskennellä Patrian rinnalla tänä aikana.

Patrian päivitystyön ansiosta koko Hawk-laivue, mukaan luettuna 24 konetta uudistetuin ohjaamoin, on osa Suomen ilmavoimien kalustoa 2030-luvun puoliväliin saakka. Osana päivityksiä koneiden ohjaamoihin asennettiin lennon simulointitekniikkaa. Aikaisemmat analogiset järjestelmät muutettiin digitaaliseksi ympäristöksi, joka soveltuu ohjaajien kouluttamiseen tulevaisuuden taistelutilanteisiin.

”Hawkin tekniikka on mahdollistanut saumattoman siirtymisen ilmavoimien lentäjien peruskoulutuksesta etulinjan koneisiin ympäri maailmaa. Olemme erittäin ylpeitä siitä, että Suomi jatkaa parhaiden lentäjiensä kouluttamista Hawkilla”, BAE Systemsin Suomen maajohtaja Paul Hitchcock sanoo. ”Patrian toteuttamat päivitykset ovat varmistaneet, että Hawk-laivueen elinkaari on jatkunut, ja se toimii edelleen Suomen ilmavoimien koulutusympäristönä. Tunnustamme Patrian osaamisen ja odotamme innolla yhteistyön kehittämistä Suomen ilmavoimien tukemisessa tulevina vuosina.”

”Patrian tehtävänä on varmistaa asiakkaan koneiden toimintavalmius ja suorituskyky. Samalla parannamme koulutuskonseptin kustannustehokkuutta lentokoneelle suunnitellulla ainutlaatuisella ylläpitoratkaisulla”, Patrian ilmailuliiketoiminnan johtaja Martti Wallin sanoo. ”Suunnittelu- ja insinööritaitoja on käytetty menestyksekkäästi Hawk Mk51 -laivaston käyttöiän pidentämisessä. Rakenteiden eheys ja vaurioiden korjausanalyysi sekä rakenteellinen kuntoseuranta ja ennaltaehkäisevät muutokset ovat olleet tärkeitä koneen jatkuvan käytön varmistamisessa. Järjestelmäpäivitykset ovat auttaneet ylläpitämään Hawkin tehokkuutta koulutusympäristönä ja vastaamaan Suomen ilmavoimien muuttuviin tarpeisiin viimeisen neljän vuosikymmenen aikana.”

Lisätietoja:

Adam Morrison, BAE Systems
M: +44 (0)7493 864931
E: adam.morrison2@baesystems.com

Kuvia Suomen Hawk-koneista: https://baesys.resourcespace.com/?c=2437&k=80c5cce307

 

Hawk Suomessa:

British Aerospacen (myöhemmin BAE Systems) suunnitteleman ja valmistaman Hawkin käyttö aloitettiin Suomessa ensin neljällä Isossa-Britanniassa rakennetulla lentokoneella, jonka jälkeen Valmet (myöhemmin Patria) kokosi 46 lentokonetta lisää. Viimeinen näistä lentokoneista toimitettiin lokakuussa 1985.

Vuonna 1993 Suomen ilmavoimat tilasi seitsemän kappaletta Hawk Mk 51A -mallia, jotka toimitettiin vuoden aikana.

Kovassa käytössä olleille koneille tehtiin kattava rakenteiden lujittamisohjelma, jonka Patria toteutti Suomessa 1990-luvun lopulla.

Suomi lisäsi Hawk-koneiden määrää vuonna 2007 hankkimalla Sveitsistä 18 kappaletta vähän lennettyä Mk 66 -mallia, joiden käyttö aloitettiin Patrian vuosina 2011-2013 toteuttaman onnistuneen muutos- ja päivitystyön jälkeen.

Nyt koko Hawk-laivasto, mukaan lukien 24 Hawksia, joissa on päivitetyt ohjaamot, on valmis jatkamaan palvelua Suomen ilmavoimissa vuosien ajan.

 

Hawk harjoitushävittäjä

Hawk on maailman menestynein ja käytetyin ilmavoimien harjoituskone, joka on kouluttanut yli 25 000 lentäjää eri ilmavoimille ympäri maailmaa.

Sen edistynyt lentosimulointitekniikka ja uuden sukupolven ohjaamoympäristö tarjoavat sujuvan ja kustannustehokkaan siirtymisen etulinjan hävittäjiin. Koulutettavat harjoittelevat uusimman tutkan, asejärjestelmien ja omapuolustusjärjestelmien tekniikan hallintaa. Hawk tarjoaa ainutlaatuisen ” aivokoulutus” -ympäristön, joka valmistaa heidät uusien ja seuraavan sukupolven hävittäjien, kuten Eurofighterin ja F-35:n, ohjaamoon.

Elokuussa 2020 Mk 127 Hawkin, Australian kuninkaallisten ilmavoimien käyttämän version, rakenteellinen testaus kuormitti koneen runkoa 50 000 lentotuntia vastaavalla rasituksella – viisikertaa enemmän kuin nykyisen Hawkin ohjeellinen käyttöikä. Melbournen puolustusalan tiede- ja teknologiajärjestön testi todisti Hawkin kykenevän tarjoamaan turvallisia ja tehokkaita lentotunteja tulevina vuosikymmeninä.

Nykyään yli 650 Hawk-lentokonetta lentää 13 ilmavoimien palveluksessa Kanadasta ja Yhdysvalloista Iso-Britanniaan ja Lähi-itään sekä Kaukoitään ja Australiaan. Hawk-konetta on valmistettu yli 1000 kappaletta. Uusimmat, yhä tuotannossa olevat koneet on tarkoitus toimittaa Qatarin ilmavoimille vuonna 2021.

Lisätietoja Hawk-koneista:
https://www.baesystems.com/en/product/hawk-ajt

Lisätietoja koneen teknisistä tiedosta:
https://www.baesystems.com/en-aus/article/hawk-airframe-fit-to-fly-for-decades-to-come