RADIOJUTTU: Ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttää puun käytön lisäämistä rakentamisessa

Rakennukset ja rakentaminen kuluttavat puolet maapallon luonnonvaroista ja noin 40 prosenttia energiasta. Ne aiheuttavat noin kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä väestönkasvun, kaupungistumisen ja merenpinnan nousun kasvattaessa rakentamisen tarpeita entisestään.

Miten rakentamisen päästöjä voitaisiin vähentää? Entä miten puurakentaminen ja ilmastoystävällinen rakentaminen liittyvät toisiinsa?

Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Matti Kuittinen kertoo, miten puurakentaminen on yksi keino saavuttaa ilmastotavoitteet. Hän myös valottaa vähähiilisen rakentamisen arviointimenetelmää, joka on parhaillaan kehitteillä ympäristöministeriössä.

Haastattelijana on Sanna Ala-Seppälä.

Haastattelusta on editoitu noin 3 ja 5 minuutin pituiset radiojutut. Ne ovat radioille vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa sekä editoitavissa. Lataa radiojutut tämän linkin takaa.

Voit kuunnella 3 minuutin radiojutun tästä:

JULKAISUVAPAA HETI

Radiojuttu on tuotettu yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa.


Älykäs jäähdytysjärjestelmä säästää rahaa ja luontoa

Rittalin nykyaikainen Blue e+ -jäähdytin voi maksaa hankintahintansa hyvinkin nopeasti – ja vähentää yrityksen hiilijalanjälkeä

Helsinki, 27.11.2019 – Moderni jäähdytysteknologia tarjoaa teollisille tuotantolaitoksille ja muille lämpenevien laitteiden kanssa kamppaileville yrityksille mahdollisuuden mittaviin taloudellisiin säästöihin. Nykyaikaisten jäähdytyslaitteiden kehittynyt toimintalogiikka vähentää sähkönkulutusta tuntuvasti, ja tämän ansiosta ne rasittavat luontoa perinteisiä jäähdyttimiä vähemmän.

Kutistuneen sähkönkulutuksen lisäksi nykyaikaisten jäähdytinten käyttöönotto on yksinkertaistunut ja käyttömukavuus kohentunut. Yksi merkittävistä eroista on laitteiden jänniteriippumattomuus: invertteritekniikkaa käyttävät laitteet tulevat toimeen eri jännitteillä, jolloin muuntajalle ei ole tarvetta, vaikka käyttöjännite vaihtuisi.

”Moderni jäähdytin osaa säätää jäähdytystehoa, mikä tuottaa vuositasolla jopa 70 prosentin säästöt energiankulutuksessa. Tehotarpeen mukaan kompressoria käyttävä jäähdytin on tuntuvasti energiatehokkaampi kuin vanha jäähdytin, joka toimii kuin jääkaappi: naksahtaa välillä päälle ja välillä pois”, sanoo Rittalin huoltoasentaja Tomi Kattilakoski.

Nykyaikaisessa jäähdyttimessä on elektroninen paisuntaventtiili, joka pitää huolen, että höyrystin saa kylmäainetta juuri oikean määrän suhteessa tehontarpeeseen. Vanhemmissa laitteissa kylmäainevirtaus on vakio riippumatta siitä, onko jäähdytystarve 5 % vai 100 %.

Jäähdyttimille löytyy monenlaisia käyttökohteita palvelimista robotteihin

Rittalin Blue e+ -jäähdyttimiä käytetään esimerkiksi Airbusin tehtaalla Saksassa, jossa jokainen A320 käy läpi tarkat turvallisuustestit ennen ensilentoaan. Testeissä käytettävä kallis simulaatiolaitteisto tuottaa paljon lämpöä, mikä edellyttää huolellisesti toteutettua jäähdytystä, jotta testit voidaan ajaa luotettavasti läpi. Blue e+ -jäähdyttimet pitävät huolen, että jokaisen 28 testiaseman palvelinkoneet pysyvät turvallisissa käyttölämpötiloissa viitenä päivänä viikossa, kahdessa työvuorossa.

Blue e+ -jäähdyttimille on monipuolisesti käyttömahdollisuuksia muuallakin kuin palvelinkoneiden viilentäjinä. Peltikattoa valmistavassa teräsyhtiössä Blue e+ -jäähdyttimet viilentävät robotteja, jotka liikuttelevat leikkurille kulkevaa metallia. Jos robotti kuumenee liikaa, se ei kykene enää vaadittuun tarkkuuteen ja lopputuloksena leikatut metalliosat eivät ole enää samankokoisia. Tällöin teräksestä valmistettavien palojen saumat eivät osu kohdalleen ja kallista tavaraa voi mennä hukkaan suuri määrä.

”Rittalille tyypillinen jäähdytinasiakas on teollinen tuotantolaitos, jossa virhemarginaalit ovat pienet. Laitteen takaisinmaksuaika jää usein lyhyeksi, sillä tehdastilojen kuumuus nostaa jäähdyttimet kriittiseen rooliin, ja niillä on suora vaikutus lopputuotteen laatuun”, Kattilakoski alleviivaa.

Jopa satojen kilowattituntien säästöt

Rittalin tuotevalikoimaan kuuluva Blue e+ -tuoteperhe sisältää ratkaisuja useisiin eri jäähdytystarpeisiin. Jäähdyttimien jäähdytystehoa voidaan säätää tarpeen mukaan. Tuoteperheen käyttäjäystävällisyyttä lisää se, että jäähdyttimien valinnaiset lisävarusteet sopivat kaikkiin Blue e+ -laitteisiin.

”Laitteiden käyttö ja käyttöönotto on helpottunut huikeasti. Siinä missä takavuosina piti jäähdyttimen asetuksia säätää manuaali kädessä muutaman painikkeen kautta, on nykyisten jäähdyttimien kyljessä komea värinäyttö, jonka avulla asetusten muuttaminen sujuu rasvattuna. Jäähdyttimiä voi säätää myös älypuhelimen sovelluksella”, sanoo Kattilakoski.

Rittal on laskenut kulutusmittareilla Blue e+ -jäähdyttimien tuottamia säästöjä asiakasympäristöissä. Kaava on yksinkertainen: mitä suurempi on jäähdyttimien määrä, sitä suurempi on vuosittainen säästö. Blue e+ tuo jopa satojen kilowattituntien säästöt lyhyellä aikavälillä, jolloin uuden jäähdyttimen takaisinmaksuaika jää lyhyeksi.

”Jäähdytysratkaisumme voidaan räätälöidä käyttötarpeen mukaan. Jos tiedossa on jäähdytettävien laitteiden häviöteho ja käyttöympäristön olosuhteet, voimme helposti laskea, millainen jäähdytin tarvitaan”, Kattilakoski sanoo.

Vanhat jäähdyttimet päätyvät huollettaviksi usein vain siksi, että lämpötila on noussut liian korkeaksi, eikä laitteen antamaa vikakoodia osata tulkita. Blue e+ osaa kertoa mahdollisen vikatilanteen selkeästi, jolloin korjaavat toimenpiteet on helppo tehdä omatoimisesti tekemättä huoltokutsua. Laite osaa esimerkiksi kertoa suodattimen vaihtotarpeen, jolloin suodatin on helppo vaihtaa ja laitteen saa nopeasti uudelleen jäähdyttämään.

”Usein syy ei ole itse jäähdyttimessä, vaan jäähdytystä vaativaan tilaan on kertynyt liikaa lämpöä tuottavia laitteita, jolloin jäähdytysteho ei riitä, vaikka jäähdytin toimii koko ajan täydellä teholla ja syö sähköä merkittävästi. Myös likaantuminen nostaa vanhojen jäähdyttimien energiankulutusta”, sanoo Kattilakoski.

Lisätietoja Blue e+ -tekniikasta (englanniksi): https://www.rittal.com/de_de/blue_e/plus/chiller/public/en/

Lisätietoja Blue e+ -jäähdyttimien käytöstä Airbusin tehtaalla:
https://www.rittal.com/com-en/content/eng/sectors/references/climate_control/referenzendetailseite_72000.jsp

Kuvia: www.kuvat.fi/G79A6MPUQW

Lehdistöyhteydet:

Anne Santanen
040 700 3272
santanen.a@rittal.fi
www.rittal.fi

Rittal Oy

Rittal on maailman johtava sähkökytkentä- ja IT-laitekaappien valmistaja sekä konesalien rakentaja, jonka korkealaatuisiin tuotteisiin luottavat teollisuus- ja IT-yritykset kaikilla mantereilla. Vuonna 1961 Saksasta alkanut menestystarina perustuu alan aktiivisempaan tuotekehitykseen, testattuun turvallisuuteen sekä tuhansiin modulaarisiin, yhteensopiviin tuotteisiin, joista asiakkaalle voidaan rakentaa aina sopiva ratkaisu. Rittal on suurin yritys maailmanlaajuisessa Friedhelm Loh Groupissa, jolla on 10 000 työntekijää ja jonka liikevaihto oli yli 2 miljardia euroa vuonna 2018. Suomen maayhtiö työllistää yli 50 alan ammattilaista, joiden vahvuuksia ovat asiakaslähtöinen suunnittelu ja avaimet käteen -toimitukset pitkällä kokemuksella.

 


Maitotilojen määrässä dramaattinen pudotus, mutta pihviliha vetää – ”Kun lihansyönti vähenee, lihan laatu alkaa merkitä”

Pihvikarjatilojen suhteellinen osuus on Suomessa kasvussa. Angus-rotukarjaa kasvattava Henrik Kähönen uskoo laatulihan kiinnostavan jatkossa yhä enemmän niitä kuluttajia, jotka vähentävät lihan osuutta ravinnossaan ja haluavat lihalta entistä enemmän makua.

Juankoskella Pohjois-Savossa sijaitsevalla Kuonan tilalla kasvaa yli sata pihvinautaa. Tila on perustettu 1940-luvulla, ja nyt 50 hehtaarin kokoista tilaa pitää jo kolmannessa polvessa viljelijä Henrik Kähönen.

Kähösen omistama tila on erikoistunut pihvikarjan loppukasvatukseen. Kähönen kasvattaa arvokasta aberdeen angus -karjaa.

”Aberdeen angus on alun perin Skotlannista lähtöisin oleva pihvikarjarotu. Tuotamme maistuvaa pihvilihaa, joka on täysin antibioottivapaata. Tavoitteenamme on nostaa laatulihan arvoa Suomessa: siksi etsimme jatkuvasti uusia kanavia ja yhteistyökumppaneita, jotta voimme kasvattaa lihan toimituksia ja ihmisten tietoisuutta pihvikarjalihasta”, Kähönen kertoo.

Lihatiedotuksen viime vuoden kyselytutkimuksen mukaan* 39 prosentille vastaajista maku on tärkein syy, jonka vuoksi he syövät lihaa. Toisaalta osa kuluttajista myös pyrkii vähentämään lihan osuutta ruokavaliostaan. Lihatiedotuksen tutkimuksen mukaan lihansyöntiä sanoi viime vuonna vähentäneensä 22 prosenttia vastaajista.

Kähönen uskoo lihan syönnin vähentämisen johtavan siihen, että tiedostavat kuluttajat valitsevat yhä useammin laadukkaan, maukkaan pihvilihan maitorotuisen lihan sijaan.
”Kun lihansyönti vähenee, kiinnitetään enemmän huomiota siihen, mitä syödään – eli lihan laatu alkaa merkitä”, Kähönen sanoo.

Pihvikarjan kasvatus vakiintui Suomessa jo 20 vuotta sitten, laatulihaa saa myös marketeista

Naudanlihantuotanto perustuu Suomessa maito- ja liharotuisiin eläimiin. Suomessa on tällä hetkellä noin 1 500 pihvikarjaan erikoistunutta emolehmätilaa ja noin 1 700 loppukasvatustilaa. Pihvikarjan kasvatus lähti yleistymään Suomessa noin 40 vuotta sitten. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana se on vakiintunut nykyiselle tasolleen.

Emolehmätilojen määrän arvioidaan pysyvän vakaana. Pihvikarjan suhteellinen osuus on siis kasvussa”, Pihvikarjaliiton tiedottaja ja toimintakoordinaattori Susanna Heikkinen kertoo.

Suomessa on kuusi valtarotua, jota pihvikarjatilalliset kasvattavat: yleisimpiä rotuja ovat charolais, hereford, angus ja limousin. Osa lihasta myydään kuluttajille suoraan tiloilta.

”Pihvilihalle on kysyntää. Suoramyynnin lisäksi lihaa myös menee lihatalojen kautta ruokakauppoihin, joten kuka tahansa voi ostaa halutessaan elintarvikeketjusta pihvilihaa”, Heikkinen sanoo.

Lihan alkuperämaa näkyy nyt ravintoloissa: ”Voi saada ihmiset heräämään”

Viime toukokuusta lähtien ravintoloiden on ollut pakollista ilmoittaa kirjallisesti naudan- sian-, lampaan-, vuohen ja siipikarjan lihan alkuperämaa. Käytännössä tämä tarkoittaa asian ilmoittamista esimerkiksi ruokalistassa tai taulussa ravintolan seinällä.

Kähösen mukaan on erittäin hyvä, että alkuperämaa on näkyvillä, jotta kuluttaja voi tehdä helpommin tietoisen valinnan. Hän toivoisi lain ulottuvan myös tulevaisuudessa lihajalosteisiin.

”Kyllä se herättää tunteita, jos taulussa lukee ensimmäisenä, että ”tänään tarjolla australialaista lihaa””, Kähönen sanoo.

Myös Pihvikarjaliiton Heikkinen kertoo lihan alkuperämaan ilmoittamisen olevan hyvä asia.

”Se voi saada ihmiset heräämään siihen, mistä asti liha on tuotu Suomeen. Suomalaisen lihan ehdoton vahvuus on siinä, että antibiootteja käytetään vain vähän ja pelkästään lääkintään – ulkomailla niitä annetaan ehkäisevästi ja peittämään ongelmia. Kun on tietoinen suomalaisen ja ulkomaisen lihantuotannon eroista, ymmärtää, miten hyvä eläinterveys Suomessa on”, Heikkinen summaa.

Lähteet:

*Lihatiedotuksen kyselytutkimus: Lihan kulutusta ohjaavat tekijät 2018: https://www.lihatiedotus.fi/uutiset/lihan-asema-suomalaisessa-ruokavaliossa-on-edelleen-vakaa.html?p27=2

Lisätietoja:

Henrik Kähönen
viljelijä ja karjatilallinen
Kuonan tila
puh. 044 286 9010
henrik.kahonen@gmail.com

Susanna Heikkinen
tiedottaja, toimintakoordinaattori
Pihvikarjaliitto
puh. 040 588 1067
susanna.heikkinen@pihvikarjaliitto.fi

Maa- ja metsätalousministeriön kaksivuotinen ruuan arvostuskampanja pyrkii lisäämään suomalaisten tietoisuutta ruuan alkuperän merkityksestä: kuinka ruoka tuotetaan meillä Suomessa ja mitä saamme, kun valitsemme lähellä tuotettua ruokaa. Läheltä parempaa -kampanjassa seurataan kymmenen eri puolilla maata sijaitsevan maatilan kautta nykyaikaista suomalaista ruuantuotantoa ja etsitään vastauksia sille, miksi suomalaisen ruuan sanotaan olevan maailman puhtainta, vastuullisesti tuotettua ja jäljitettävää. Kampanjassa ovat mukana myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sekä Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC. www.läheltäparempaa.fi #läheltäparempaa #bramatväxernära

 


Olympiakomitean New Leaders Forum vaatii urheiluun sitovia tasa-arvotavoitteita

Vuoden mittainen kansainvälinen New Leaders -koulutusohjelma on valmentanut tulevaisuuden urheilujohtajia. Ohjelma huipentui Helsingissä 18.–20.11. New Leaders Forum -tapahtumaan, jossa vaadittiin käytännön tekoja tasa-arvon, hyvän hallinnon ja diversiteetin vahvistamiseen.

Suomen Olympiakomitean New Leaders -koulutukseen osallistui 30 nuoren polven urheilujohtajaa 26 eri maasta. Vuoden aikana he kokoontuivat työpajoihin eri puolilla Eurooppaa, saivat mentoreikseen kokeneita urheiluvaikuttajia ja laativat henkilökohtaiset toimintasuunnitelmansa tasa-arvon edistämiseksi omissa kansallisissa organisaatioissaan.

”Suomi on ollut olympialiikkeen tasa-arvotavoitteiden ajamisessa aktiivinen edelläkävijä. Jokainen iso muutos vie aikaa. On totta, että myös Suomessa asiat voisivat olla paremmin, mutta kansainvälisessä vertailussa olemme kärkijoukkoa. Siksi yritämme edistää pohjoismaista käsitystä hyvästä toiminnasta urheilun maailmassa. New Leaders -ohjelma on ollut yksi konkreettinen tapa, jolla lumipallo saadaan liikkeelle”, kertoo Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio.

Tokion olympiakisat syksyllä 2020 ovat ensimmäiset olympialaiset, joissa mies- ja naisurheilijat ovat tasavertaisesti edustettuina sekä määrällisesti että lajien osalta. Nuorten olympialaisissa 50-50 -edustukseen päästiin jo Buenos Airesin kesäkisoissa 2018.

Kansainvälisen Olympiakomitean Agenda 2020 -tavoitteeseen sisältyy naisten edustuksen kasvattaminen paitsi urheilukentillä, myös urheiluorganisaatioiden päätöksentekoelimissä. Thomas Bachin vuonna 2013 alkaneella puheenjohtajuuskaudella naisten osuus KOK:n omassa jäsenistössä on kasvanut 21 prosenttiyksiköllä, yltäen tällä hetkellä 35 prosenttiin. Suomen Olympiakomitean hallituksen varsinaisista jäsenistä seitsemän (54 %) on miehiä ja kuusi (46 %) naisia.

Ritakallio ja Bach osallistuivat Helsingissä 18.–20.11. järjestettyyn New Leaders Forum -tapahtumaan, joka oli vuoden mittaisen New Leaders Programme -koulutusohjelman huipennus.

”Tasa-arvo ei ole pelkästään naisten asia”

New Leaders -ohjelma sai alkunsa vuonna 2017, kun pitkän linjan urheiluvaikuttaja Birgitta Kervinen palkittiin Kansainvälisen olympiakomitean tasa-arvopalkinnolla. Kervinen päätti käyttää palkintosumman tasa-arvon ja hyvien hallintotapojen edistämiseen urheilujohtamisen maailmassa. Suomen Olympiakomitea vastasi New Leaders -koulutusohjelman sisällöistä ja tuottamisesta sekä isännöi New Leaders Forum -tapahtuman koulutusohjelman päätteeksi.

”New Leaders toi yhteen ihmisiä, jotka pystyvät vaikuttamaan päätöksentekoon urheiluperheen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Sukupuolten tasa-arvo ei ole pelkästään naisten asia, vaan aivan kaikkien. Siksi on tärkeää, että New Leaders -koulutusohjelmassa sekä osallistujien että mentorien joukossa miehet ja naiset olivat tasamääräisesti edustettuina”, kertoo Suomen Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen.

New Leaders Forum -tapahtuman osallistujat kokosivat päätösjulistuksen, joka korostaa konkreettisten toimien tärkeyttä. Urheilun päätöksenteossa sukupuolten tasa-arvoa voidaan edistää esimerkiksi kannustamalla naisia asettumaan ehdolle hallitusvaaleissa, viestinnän ja raportoinnin vahvistaminen hyvistä käytännöistä ja sitovien tasa-arvotavoitteiden asettaminen kansallisissa olympiakomiteoissa.

Tapahtuman loppujulistus on luettavissa osoitteessa www.newleadersforum.fi

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mikko Salonen, Olympiakomitea p. 040-541 0295

#NewLeaders #LeadtheChange #GameChangers
www.newleaders.fi


Aino-Kaisa Saarinen ja Katri Mattson oppivat New Leaders -koulutuksessa uudenlaista urheilujohtamista

Suomen Olympiakomitean New Leaders -koulutusohjelman tavoitteena on muuttaa eurooppalaista urheilukenttää – huippuvalmiudet 30 nuorelle urheilujohtajalle

Suomen Olympiakomitean eurooppalaisille tulevaisuuden urheilupäättäjille tarjoaman koulutuksen kulmakivi oli uudenlainen johtaminen, joka korosti tasa-arvoa ja vastuullisuutta. Suomesta koulutukseen osallistuivat Aino-Kaisa Saarinen ja Katri Mattson.

Viimeisen vuoden ajan kaksi suomalaista urheiluammattilaista eli entinen huippuhiihtäjä ja nykyinen Salpausselän kisojen pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen sekä pitkän jalkapallouran tehnyt, nykyinen Suomen Palloliiton varapuheenjohtaja Katri Mattson ovat käyneet kansainvälistä urheilujohtamisen koulutusta.

Urheilumaailman tasa-arvoon ja vastuullisuuteen pohjautuvan koulutuksen järjesti Suomen Olympiakomitea yhdessä Kansainvälisen Olympiakomitean kanssa. Lisäksi sitä tuki Euroopan olympiakomiteat.

”Koulutus jalkautti käytäntöön Kansainvälisen Olympiakomitean keväällä 2018 julkaisemat tasa-arvosuositukset, jotka sitouttavat tasa-arvon edistämiseen urheilun päätöksentekijät, kansainväliset urheilujärjestöt sekä koko olympialiikkeen. Suositukset jalkautuvat aina päätöksenteosta urheilijoihin asti”, Saarinen sanoo.

Nais- ja miesjalkapalloilijoille samat palkkiot

Tasa-arvosuositusten lisäksi New Leaders -koulutusohjelman osallistujat oppivat muun muassa johtajuutta ja viestintää sekä harjoittelivat palautteen antamista ja saamista sekä puheiden rakentamista. Jokaisella osallistujalla oli oma mentori eurooppalaisen urheiluliikkeen ydinpaikoilta.

Ohjelman kaikki 30 osallistujaa suunnittelivat kukin oman toimintasuunnitelman omalle organisaatiolleen tai maalleen. Palloliiton Katri Mattson ajoi tasa-arvoisia palkkioita suomalaisille nais- ja miesjalkapalloilijoille. Uudessa maajoukkuesopimuksessa naiset ja miehet saavat samanlaiset bonukset maajoukkuemenestyksen myötä.

”Olin viemässä asiaa eteenpäin, ja lopulta Palloliiton hallitus päätti siitä. Tämä on erityisen tärkeää naisille, joiden palkat eivät ole läheskään samalla tasolla miesten kanssa”, Mattson kertoo.

New Leaders -koulutuksessa Mattsonille oli käänteentekevää myös oppia erilaisista persoonallisuustyypeistä.

”Olen itse ihmisläheinen ja nopeatempoinen ihminen ja ymmärsin, kuinka vastakkainen ihmistyyppi voi kokea vauhdikkaan puhetyylini jopa uhkana. Opin, miten erilaisten ihmisten kanssa tulee kommunikoida. Tästä on hyötyä niin työssä kuin vapaa-ajallakin”, Mattson sanoo.

Thomas Bach ja Janez Kocijancic Suomeen

Niin Katri Mattson kuin Aino-Kaisa Saarinenkin pitävät koulutusta valtavan tärkeänä niin oman uransa kuin siihen osallistuneiden eurooppalaisten tulevaisuuden urheilujohtajien vuoksi. Koulutus vaikuttaa koko alaan, sillä juuri urheilujohtajat määrittävät urheilun tulevaisuuden.

”On hyvä muistaa, että vaikka meillä Suomessa onkin vielä hieman kehitettävää tasa-arvon saralla, ovat asiat silti hyvällä mallilla moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna. Kuulin maailmalta aika karujakin juttuja, mikä avasi silmiä melkoisesti”, Saarinen kertoo.

New Leaders -koulutusohjelma huipentuu 18.–20. marraskuuta Helsingissä järjestettävään New Leaders Forumiin, joka on ohjelman päätöstilaisuus. Paikalle saapuu koko eurooppalainen urheilujohto, mukaan lukien Kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach ja Euroopan olympiakomiteoiden puheenjohtaja Janez Kocijancic.

New Leaders -koulutusohjelma on Kansainvälisen Olympiakomitean tasa-arvopalkinnon vuonna 2017 voittaneen Birgitta Kervisen perintö urheiluliikkeelle. Suomen Olympiakomitea vastasi koulutusohjelman sisällön tuottamisesta ja organisoinnista.

Lisätietoja:

Niina Toroi
Erityisasiantuntija / kansainväliset asiat, Suomen Olympiakomitea
puh. 040 672 2220
niina.toroi@olympiakomitea.fi
www.newleaders.fi
#newleaders | #gamechangers | #fullpotential


Närpiön Vihanneksen tuotteet kulkevat CHEPin lavoilla, jotka tukevat kiertotaloutta

Närpiön Vihannes vaihtoi kertakäyttöiset puolilavat ja FIN-lavat CHEPin vuokralavoihin. Maan johtava tomaattien toimittaja on muuttanut toimintaansa vauhdilla ekologiseksi. Kertakäyttöisistä lavoista eroon pääseminen tukee Närpiön Vihanneksen ympäristötavoitteita.

Närpiön Vihannes siirtyi kertakäyttöisistä puolilavoista CHEPin vuokrattaviin puolilavoihin kesällä 2018. Kiertotalouden mukaiset kuljetuslavat tukevat Närpiön Vihanneksen ympäristötavoitteita. Eniten CHEP-lavoja osuuskunta hyödyntää kurkkupuolella, jossa käytössä ovat CHEPin puolilavat. Myös FIN-lavojen puolella lavat ovat vaihtuneet CHEPin lavoihin.

”Siirryimme CHEPin FIN-lavatyyppiin keväällä 2019 ja korvasimme FIN-vaihtolavat. FIN-vaihtolavan lavakanta on ollut haasteellinen jo pidemmän aikaa, ja lavojen saatavuus on ollut heikko. Sen vuoksi päädyimme CHEPin FIN-vuokralavaan”, Närpiön vihanneksen toimitusjohtaja Stefan Skullbacka sanoo.

Närpiön Vihannes on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Osuuskunta myi viime vuonna kaiken kaikkiaan noin 23 miljoonaa kiloa vihanneksia, joista tomaatin osuus oli 13 miljoonaa kiloa ja kurkun 7 miljoonaa kiloa.

Kaikki tavarat, joita viljelijät tuottavat, käsitellään keskitetysti yhdessä pakkaamossa, josta tuotteet lähtevät eteenpäin.

”Pakkaamisen ja logistiikan lisäksi myös osuuskunnan markkinointi, myynti ja tuotekehitys ovat osuuskunnan vastuulla, jotta viljelijät saavat keskittyä omaan ydinosaamiseensa, eli viljelyyn”, Skullbacka sanoo.

Kasvihuoneissa viljellään nyt kestävästi

Kasvihuoneviljelyn toimiala on muuttunut Suomessa ripeästi. Esimerkiksi kotimaisen tomaatin hiilijalanjälki oli vielä kymmenen vuotta sitten 5 kiloa hiilidioksidia tuotekiloa kohden, viimeisimmän tutkimuksen mukaan* vuonna 2017 hiilijalanjälki oli enää 2,6 kiloa hiilidioksidia tuotettua kiloa kohden.

Ympäristöteot ovat koko kasvihuoneviljelyn toimialalle tärkeä askel kohti toiminnan kestävyyttä. Siksi myös yritysten yhteistyökumppaneiden ekologisuus on tärkeää.

”Tällä hetkellä olemme rakentamassa ISO 14 000 -standardin mukaista ympäristöjärjestelmää. CHEPin vuokralavat tukevat tavoitteitamme ympäristöasioissa”, Skullbacka sanoo.

Vuokralavat helpottavat yhteistyötä asiakkaiden kanssa, sillä lavoja ei tarvitse erikseen palauttaa, vaan asiakkaat voivat jatkaa samojen lavojen käyttöä. Vuokralavat toimivat myös kertakäyttölavoja paremmin automatisoiduissa järjestelmissä – niin Närpiön Vihanneksen omissa kuin keskusliikkeidenkin varastoilla.

”Vuokralavojen avulla olemme myös päässeet aikaa vievästä lavojen hankintarutiineista eroon”, Skullbacka kertoo.

*Lähde: Luonnonvarakeskuksen tutkimus kasvihuoneiden ilmastovaikutuksista >>

Lisätietoja:
Maria Sandelin
Sales & Marketing Manager
+358 50 359 2582
maria.sandelin@chep.com

CHEP
CHEP kuljettaa enemmän tavaraa, useammille ihmisille ja useampiin paikkoihin kuin mikään toinen organisaatio. Sen kuormalavoista, laatikoista ja konteista muodostuu globaalin toimitusketjun näkymätön selkäranka. Maailman suurimmat tuotemerkit luottavat yhtiöön kuljettaakseen tavaransa tehokkaammin, vastuullisemmin ja turvallisemmin. CHEPin toiminta perustuu alustojen jakamiseen ja uudelleen käyttöön eli niin sanottuun poolaukseen. CHEP palvelee ensisijaisesti nopeasti liikkuvien kulutustarvikkeiden (esim. kuivat elintarvikkeet, einekset sekä terveys- ja hygieniatuotteet), tuoretuotteiden, virkistysjuomien sekä vähittäis- ja yleistuotteiden aloja. CHEPin asiakkaita ovat mm. Procter&Gamble, Sysco, Kellogg’s ja Nestlé.
CHEPillä on noin 11 000 työntekijää, ja se omistaa noin 300 miljoonaa kuormalavaa, laatikkoa ja konttia, joita se toimittaa yli 750 palvelukeskuksen muodostaman verkoston kautta. CHEP on osa Brambles-konsernia, joka toimii yli 55 maassa. Laajinta konsernin toiminta on Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopassa. Lisätietoja CHEPistä osoitteessa www.chep.com ja Bramblesista osoitteessa www.brambles.com.


Opiskelijat ajettiin ennen kaupungin laidalle – nykyään uusia opiskelijataloja rakennetaan hyville paikoille rakentamisen trendit huomioiden

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö rakennuttaa uusia asuntoja entistäkin paremmille paikoille, opiskelijoiden toiveet huomioiden. Uudet kohteet tarjoavat asunnon 483 opiskelijalle. Hoas panostaa opiskelijoiden elämään ja hyvinvointiin asumisen ja asumisen palvelujen kautta.

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö rakennuttaa tulevina vuosina monta uutta opiskelijataloa.

”Olemme rakennuttaneet uusia kohteita opiskelijoiden toiveet huomioiden. Opiskelijat toivovat asumiselta enemmän yksiötä ja toimivia yhteistiloja, hyviä liikenneyhteyksiä, kampusten läheisyyttä ja edullista asumista”, kertoo Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio.

Uudiskohteissa näkyvät rakennusalan muutokset

Hoas rakentaa uusia kohteita rakennusalan muutokset huomioiden – esimerkiksi Rastilaan tuleva parvellisia miniasuntoja sisältävä opiskelijatalo on konversiokohde eli rakennuksen käyttötarkoitusta muutetaan, tässä tapauksessa toimistoista asunnoiksi. Kohde on mukana Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmassa, jonka tavoitteena on yhteistyöllä lisätä kerrostaloasumisen laatua, houkuttelevuutta ja uusia yksilöllisiä ratkaisuja. Kohteen on arvioitu valmistuvan syksyllä 2020.

”Hoasille tämä on ensimmäinen konversiokohde ja olemme todella innoissamme hankkeesta”, Tarhio sanoo.

Hoas rakennuttaa Espoon Tuuliniittyyn ensimmäisen puurakenteisen kerrostalon, jonka arvioidaan valmistuvan vuoden 2021 aikana. Puurakentamisella edistetään Suomen ilmastotavoitteita, ja puu toimii pitkäaikaisena hiilivarastona.

Lähivuosina 2020–2022 uusia opiskelijataloja nousee myös Mäkelänrinteeseen, Tikkurilaan, Perkkaalle, Pasilaan ja Kettutielle Herttoniemeen.

”Uudet talot sijaitsevat mahtavilla paikoilla, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Esimerkiksi Rastilan ja Kettutien talot sijaitsevat aivan metroaseman vieressä. Myllypuron suurkampukselle pääsee kätevästi ja myös matka keskustaan sujuu nopeasti.”

Asumiseen kohdistuvat odotukset muuttuvat uusien asumissukupolvien myötä

Hoasin asukkaista suuri osa on alle 30-vuotiaita. Tarhion mukaan on tärkeää huomioida nykyisten ja tulevien asukkaiden maailmankatsomus ja muuttuvat odotukset asumista kohtaan.

”Asumiseen kohdistuvat odotukset muuttuvat Z-sukupolven aikana merkittävästi. Arvoista ja globaaleista asioista kiinnostuneempi sukupolvi odottaa asumiselta enemmän, ja tämä sukupolvi tulee olemaan meidän asukkaitamme noin viiden vuoden kuluessa. Meidän on osattava ennakoida tulevaa kehityssuuntaa. Tässä on apuna nuori ja älykäs asiakaskuntamme”, Tarhio sanoo.

Kuvan Rastilan konversiokohteen parvellisesta Hoas-kodista voi ladata täältä: https://kaikuhelsinki.kuvat.fi/i/bha794fXwZqd8S2uBJPYv3yUE5cnWrxg

Lisätietoja:
Matti Tarhio, toimitusjohtaja
p. 0400 800 255
matti.tarhio@hoas.fi

Hoas on yleishyödyllinen säätiö, joka vuokraa, rakennuttaa ja ylläpitää asuntoja pääkaupunkiseudulla peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville, tutkintoaan päätoimisesti suorittaville opiskelijoille. Asuntoja Hoasilla on tällä hetkellä yli 9 700 kpl ja asukkaita noin 19 000. www.hoas.fi


Radiojuttu: Aino-Kaisa Saarinen ja Katri Mattson oppivat New Leaders -koulutuksessa uudenlaista urheilujohtamista

Viimeisen vuoden ajan kaksi suomalaista urheiluammattilaista eli entinen huippuhiihtäjä ja nykyinen Salpausselän kisojen pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen sekä pitkän jalkapallouran tehnyt, nykyinen Suomen Palloliiton varapuheenjohtaja Katri Mattson ovat käyneet kansainvälistä urheilujohtamisen koulutusta.

Suomen Olympiakomitean järjestämä New Leaders -koulutus pohjautuu urheilumaailman tasa-arvoon ja vastuullisuuteen. Koulutus sai alkunsa Birgitta Kervisen Kansainväliseltä olympiakomitealta saamasta tasa-arvopalkinnosta, ja siinä on ollut mukana yhteensä 30 nuorta urheilupäättäjää eri puolilta Eurooppaa.

Vuoden mittainen koulutus huipentuu Helsingissä 18.–20. marraskuuta järjestettävään New Leaders Forumiin, jonne saapuu muun muassa Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach sekä Euroopan keskeisimmät urheilujohtajat ja muutoksentekijät.

Aino-Kaisa Saarinen kertoo, mikä Kansainvälisen olympiakomitean tasa-arvosuosituksista on hänelle kaikkein tärkein. Katri Mattson puolestaan kertoo, kuinka hän sai koulutukseen liittyen läpi tasa-arvoiset palkkiot nais- ja miesjalkapalloilijoille.

Toimittajana on Sanna Ala-Seppälä.

Radiohaastattelusta on saatavana valmiiksi editoidut, noin 3 ja 5 minuutin mittaiset jutut. Jutut ovat radioille vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa ja editoitavissa. Lataa radiojutut tämän linkin takaa.

Voit kuunnella 3 minuutin radiojutun tästä:

JULKAISUVAPAA HETI

Radiojuttu on tuotettu yhteistyössä Suomen Olympiakomitean kanssa.


Aberdeen Standard Investmentsiltä uusi eurooppalainen kiinteistörahasto

Helsinki 14.11.2019 - Aberdeen Standard Investments on lanseerannut uuden avoimen kiinteistörahaston, European Long Income Real Estate Fund, joka tavoittelee vakaata pitkän aikavälin tuottoa. Ensimmäisessä vaiheessa rahasto keräsi sijoituksia yhteensä yli 100 miljoonaa euroa kuudelta kansainväliseltä sijoittajalta. Rahaston odotetaan kasvavan merkittävästi ajan myötä.

Rahasto pyrkii tarjoamaan tasaista tuottoa vaihtoehtoisia sijoitustuotteita etsiville institutionaalisille sijoittajille, kun korko- ja joukkovelkakirjalainojen tuotot ovat historiallisesti matalalla tasolla. Britannian markkinoilla on toiminut vastaavaa sijoitusstrategiaa noudattava rahasto, jonka hallinnoitavat varat ovat liki kolme miljardia euroa.

Rahaston tavoitteena on tarjota pitkäaikaista inflaatiolta suojattua kassavirtatuottoa sekä perinteisiä kiinteistörahastoja vakaampaa arvonkehitystä. Rahasto sijoittaa kiinteistöihin, joissa on pitkät ​​vuokrasopimukset. Vuokralaisten luotettavuuden arviointi on ratkaisevan tärkeää sijoituspäätöksiä tehtäessä.

Tavoitteena on rakentaa monipuolinen salkku suorista kiinteistösijoituksista, jotka sijaitsevat tärkeimmillä Länsi-Euroopan markkinoilla kuten Saksassa, Ranskassa, Benelux-maissa ja Pohjoismaissa. Rahasto ei sijoita Britanniaan.

Rahastoa hallinnoi Tanskasta toimiva Troels Andersen tukenaan Eeva Saravuo Suomesta ja Sabine Dost Saksasta. Lisäksi rahastotiimillä on käytettävissään Aberdeen Standard Investmentsin kymmenessä eri Euroopan maassa toimiva kiinteistötiimi.

Lisätietoja:

Eeva Saravuo
Fund Manager
Aberdeen Asset Management Finland Oy
Puh. 050 400 2333

eeva.saravuo (at) aberdeenstandard.com
aberdeenstandard.com

Aberdeen Standard Investments lyhyesti

Aberdeen Standard Investments on yksi Euroopan suurimpia aktiivisia varainhoitajia. Hallinnoitavat varat ovat yhteensä yli 600 miljardia euroa (06/2019). Palvelemme asiakkaitamme yli 40 toimipisteessä ympäri maailman. Suomesta käsin hallinnoimme kiinteistörahastoja, joiden sijoittajat ovat pääsääntöisesti institutionaalisia sijoittajia. Rahastojemme omistamissa kiinteistöissä toimii vuokralaisina laaja joukko kotimaisia ja kansainvälisiä yrityksiä.

Aberdeen Standard Investments on Aberdeen Asset Management Ltd:n ja Standard Life Investments Ltd:n yhteisesti omistama brändi.  https://www.aberdeenstandard.com/


Suomen parhaat LinkedIn-tekijät palkittiin: OP:lla paras yrityssivu, #surfacethewomen innovatiivisin mainoskampanja

Onnistuneesta LinkedIn-mainonnasta palkittiin myös F-Secure, Kemppi, Messukeskus ja Outokumpu. Vaikuttavimman henkilön yksilöpalkinnon sai Tom Laine. B2B ei ole enää boring to boring, tiivisti tuomaristo Suomen LinkedIn-mainonnan tason.

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty LinkedIn Awards palkitsi vuoden 2019 menestyksekkäimmät LinkedIn-mainoskampanjat. Palkinnot jaettiin gaalassa Helsingissä 13. marraskuuta.

Kilpailun järjestäneen Fonectan Salla Vainionpää kertoo, että mukaan saatiin ilahduttavan paljon töitä erityyppisiltä organisaatioilta. Tavoitteena oli kannustaa suomalaisyrityksiä käyttämään LinkedIn-mainonnan mahdollisuuksia monipuolisemmin ja rohkeammin.

”Kilpailutöitä saatiin aina kansainvälisesti toimivista suuryrityksistä pienempiin paikallisiin toimijoihin. Kampanjoista näkyi, että tekijät olivat hyvin perehtyneet LinkedInin kohdennusmahdollisuuksiin sekä siihen, mitä hyötyjä mainonnalla voidaan saavuttaa. Myös luovuus ja huumori näkyivät hienosti esimerkiksi videokategoriassa”, Vainionpää sanoo.

”Tuomaristo kommentoikin, ettei B2B tarkoita boring to boringia.”

Parhaan suomalaisen yrityssivun palkinnon voitti OP Ryhmä. Tuomaristo kiitti perusteluissaan sivun aktiivista ja monipuolista sisällöntuotantoa sekä sitä, että sivu on sopiva sekoitus korporaatiota ja huumoria, työntekijöitä unohtamatta.

Suomen parhaaksi liidimarkkinointikampanjaksi valittiin F-Securen Best Lead Gen -kampanja, parhaaksi B2B-videokampanjaksi Kempin Maximize your comfort zone, parhaaksi brändikampanjaksi Messukeskuksen Transport-Logistics 2019, innovatiivisimmaksi kampanjaksi Microsoftin #surfacethewomen sekä tuloksellisimmaksi markkinoinnin ja myynnin yhteistyöksi Outokummun Teräksenlujaa targetointia ja saumatonta synergiaa.

Top Voices of LinkedIn -yksilöpalkinnon sai yleisöäänten perusteella sosiaalisen median asiantuntija Tom Laine. Tiukan kategorian voitto ratkesi lopulta muutaman äänen erolla.

”Kilpailu näytti, että moni suomalaisyritys tekee jo luovaa ja tuloksellista LinkedIn-mainontaa. Esimerkiksi F-Secure osoitti, että liidikampanjakin voidaan sitoa vahvasti tarinallisuuteen. Toimialalla, jossa luotettavuus on elinehto, on ihailtavaa nähdä, miten hyvin asiakkaalle voidaan kommunikoida hyötyjä ja samalla hankkia myyntieuroja”, Fonectan Salla Vainionpää sanoo.

Voittajat kategorioittain

Paras Lead Gen -kampanja
Voittaja: F-Secure
Työn nimi: Best Lead Gen
Perustelut: Kohderyhmän puhuttelu tarinan avulla sekä vahvalla liidikulmalla. Rohkeus kansainvälisessä markkinassa, selkeä hyöty hankintahinnassa vs. muut kanavat, tarinallisuus ei ole vain tylsää liidilomaketta. Esiin nousivat tarinan ja sisältöjen kuljetus sekä tarpeeksi pitkä kampanja-aika.

Paras B2B-videokampanja
Voittaja: Kemppi Oy
Työn nimi: Maximize your comfort zone
Kumppani: Mainostoimisto Ilme
Perustelut: Oivaltavaa, luovaa sekä hauskaa videomainontaa, joka puhuttelee luovasti ja selkeästi tarkkaa kohderyhmää. Herätti tunteita, naurua, oli oivaltava. Ehdoton voittaja, tyhjensi pankin.

Paras brändikampanja
Voittaja: Messukeskus
Työn nimi: Transport-Logistics 2019
Kumppani: iProspect
Perustelut: Selkeä strategia sekä brändi-ilme kannatteli läpi kampanjan. Viesti, tarkoitus sekä tehtävä tuli selväksi kohderyhmälle. Kampanjointi näkyi myös tuloksissa. Halolla päähän ja kerrasta mieleen.

Innovatiivisin kampanja
Voittaja: Microsoft
Työn nimi: #surfacethewomen
Kumppani: Kurio
Perustelut: Viraalikampanja, joka lähti elämään omaa elämäänsä orgaanisten jakojen avulla. Puhutteli riippumatta yrityksestä. Vahva panostus työntekijöiden esiintuomiseen sekä osallistamiseen.

Markkinoinnin ja myynnin yhteistyö
Voittaja: Outokumpu
Työn nimi: Teräksenlujaa targetointia ja saumatonta synergiaa
Kumppani: ID BBN
Perustelut: Digitaalisen transformaatiotarinan alkusoinnut, jossa tekemisessä näkyy kautta linjan myynnin ja markkinoinnin vahva yhteistyö. Ostajapersoonien sekä datan vahva hyödyntäminen, myynnin osallistaminen ei ole pelkkää sanahelinää, vaan myynti on sitoutunut kampanjaan. Vahva sisäinen duuni, jonka avulla saavutetaan tuloksia.

Paras suomalainen yrityssivu
Voittaja: OP Ryhmä
Perustelut: Aktiivinen ja monipuolinen sisällöntuotanto. Sopiva sekoitus korporaatiota ja huumoria, unohtamatta työntekijöitä. Sisällöt ovat myös erittäin tunnistettavaa OP-brändiä.

Yksilöpalkinto – Top Voices of LinkedIn 2019
Voittaja: Tom Laine
Perustelut: Aktiivinen edelläkävijä, joka jakaa auliisti osaamisensa.

Kilpailun järjesti Suomen virallinen LinkedIn Marketing Solutions -kumppani Fonecta. Voittajat valitsi tuomaristo, johon kuuluivat Dynamo&Sonin toimitusjohtaja Anna Holtari, Mirumin Client Lead Patrick Juselius, Finnairin BtoB Marketing Manager Heidi Koivisto, Dentsu Aegis Networkin Client Engagement Director Heli Ruotsalainen, LähiTapiolan sosiaalisen median päällikkö Jari Viljemaa, Fonectan toimitusjohtaja Mari Eklund sekä Fonectan LinkedIn Partner Manager Salla Vainionpää.

Lisätietoa kilpailusta: www.linkedinawardsfinland.fi

Kuvia on saatavilla osoitteesta fonecta@kaikuhelsinki.fi

Lisätietoja:

Salla Vainionpää
LinkedIn Partner Manager, Fonecta
p. 040 357 2543
salla.vainionpaa@fonecta.com

Fonecta tarjoaa yrityksille tehokkaat digitaaliset ratkaisut verkosta löytymiseen, markkinointiin sekä parempaan asiakasymmärrykseen. Palveluvalikoima kattaa kaikki ostoprosessin eri vaiheet aina mielenkiinnon herättämisestä ostoon ja sitouttamiseen. Fonectan missio on auttaa suomalaisia yrityksiä parantamaan digitaalista kilpailukykyään. Fonecta työllistää viidellä paikkakunnalla yhteensä n. 350 asiantuntijaa, jotka palvelevat 36 000 yritysasiakasta ympäri Suomen. www.fonecta.fi/yrityksille